Vihdoinkin lähdössä!

Nyt ollaan jo kalkkiviivoilla, näin kliseisesti aloitaakseni. Enää yksi yö kotona todistetusti mukavassa sängyssä, ja enää yksi moccamasterilla keitetty, takuuvarmasti kuuma ja totutunlainen aamukahvi nautittavaksi. Olen jo aloittanut hienoisen kahvista vieroittautumisen harjoittelun, jotta todellisuus ei löisi vasten naamaa kylmänä ja märkänä rättinä, ainoastaan märkänä rättinä.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet varsin rattoisasti tyhjää toimittaessa. Päivät ovat kummasti kuluneet näinkin, mutta ei tätä enää pitkään olisi jaksanut. Sitä kun ei mitään tee, niin aina vähemmän saa aikaan. Kumma juttu..

Toissa viikonloppuna kävimme kesälomamatkalla Helsingissä harrastamassa korkeakulttuuria. Ateneum on nähty, ja sisältö oli vaikuttava, Edelfeltiä, Scherfbeckiä, muita vanhoja mestareita. Sammon ryöstö, Toipilas ja Taistelevat metsot on nähty, ja hienoja ovat. Seuraava taidemuseo löytynee toivottavasti Saksasta. Taidemuseon jälkeen vielä kakkukahvit Fazerilla, ja illalla polittiinen revyy komediateatterilla. Varsin kelpoinen kesälomareissu:)

Kuopiossakin käytiin, ja meidän lippukunta oli liikkeellä omalla bussilla! Oli hienoa olla paraatissa oman lippukunnan osastossa, kun totutusti Pu-Pa:a on edustanut kaksi tai kolme henkeä viimeisten vuosien ajan. Kiva päivä oli, ja monta vanhaa, vanhaa partiotuttua tuli nähtyä, osan kanssa ehti ihan haastelemaankin, osa vilkutteli kaukanta kiireissään. Muistuipa mieleen taas, että miksi sitä vuodesta toiseen roikkuu mukana, vaikka toiminta jää heikolle. Ensi kesänä toivottavasti sitten taas leireilemään.

Mutta blogin varsinaiseen teemaan palatakseni. Kaikki halutut tavarat mahtuivat kyllä laukkuun, mutta vähän turhan painava siitä tuli. Luotamme tuuriin, että lentokentällä ei joudu maksamaan, ja odotamme ihmettä ( ja käytämme taksia), jotta saan laukkuni rehattua kämppään asti hajottamatta sen enempää selkääni kuin laukkuakaan. On se vain kumma, miten ei osaa lähteä vähällä tavaralla. Toisaalta tiedän, että muutakin tekemistä olisi, kuin jonottaa päivittäin pesutupaan, ja on varsin ikävää, jos ei ole lämpimiä vaatteita saksalaista märkää viimaa vastaan. Koska saksalainen viima on todella kylmää ja märkää.

Lueskelin tänään (eli siis varsin hyvissä ajoin) kotiyliopiston tarjoamaa lähtijän muistilistaa. Totesin, että ääh, kaikkea sitä pitäisikin tehdä. Miettiä tavoitteita vaihdon ajaksi, kerätä tietoa Suomesta ja yliopistosta, tutustua kohdemaahan. Kahviloissa on pöytiin tarjoilu, ja sämpylät on hyviä. Eikö näillä selviä jo varsin pitkälle?

13 päivää lähtöön

Viimeinkin lähtöön on enää alle kaksi viikkoa. Toisaalta tiedän, että täällä on vielä kaikenlaista pientä tekemättä, ja loma tekee hyvää, mutta silti olisin jo niin mielelläni menossa. Tällaisessä välitilassa oleminen on jotenkin kummallista, kaikki uusi on vasta tulossa, ei ollenkaan alkanut, mutta vanhasta on jo luovuttu siinä mielessä, että "normaalisyksynä" istuisin nyt luennoilla.

Viime viikolla olin Tampereelle Katia morjestamassa ja tekemässä muutamia pikku hankintoja, joita ilman en tahtdo lähteä. Ostoslistalla oli lähinnä bilepaitoja, koska ensimmäisten viikkojen iltaohjelmat ovat todennäköisesti aika vauhdkkaita. Kuinka muka teet hyvää ensivaikutelmaa kaikkiin niihin kymmeniin ja kymmeniin uusiin ihmisiin, joista pitäisi löytää kaverit, jos päällä on vanha limainen T-paita, ja olo tuntuu kanssa siltä? Ensivaikutelma ja ulkonäkö kuitenkin merkitsee varsin paljon. Olen myös jo treenannut poskihampaatkin paljastavaa kestohymyä.

Kotonta oli netti poikki pari päivää, enkä voi olla ihmettelemättä, miten ihmeessä aiemmin, siis ennen nettiä selviydyttiin tällaisiin reissuihin lähdöstä. Varasin netistä lentoni, sen tietysti olisi saanut myös matkatoimistosta vanhoina hyvinä aikoina. Mutta miten olisin tarkistanut juna-aikataulut Saksassa, tai varannut paikan hostellista ensimmäiseksi yöksi? Kohteeseen tutustuakseni minun olisi pitänyt mennä kirjastoon lukemaan painavia matkailukirjoja, nyt naputtelen wikipediaan sanan Dresden. Tosin tulos ei ollut kummoinen, ainakaan suomeksi, joten saatan siltikin mennä kirjastoon selailemaan.

Netistä en ole edelleenkään onnistunut löytämään opetusohjelmia tai kurssilistaja, mutta kai nekin ajallaan löytyvät Apurahan ja opintotuen sentään saan tänään eteenpäin, ettei ihan tarvitse köyhänä olla.

Panikoin hieman jo nyt tulevaa matkalaukun pakkaussessiota. Onneksi on äiti apuna. Ja onneksi suurin osa vaatteistani on niin onnettomassa kunnossa, että niiden mukaan ottamista ei tarvitse eds suunnitella, ei siis myöskään surra, että ne eivät mahdu matkalaukkuun. Viimeisen vuoden ajan kun mottonani on ollut, että "ostan sitten Saksasta". Tulen takaisin varmaan rekkalastin kanssa:)

Lähtövalmisteluja

Lähtöön on 21 päivää. Kauan odotettu ja suunniteltu vaihto-opiskelu on kovaa vauhtia muuttumassa todeksi, ja innostus kasvaa jokaisen tehdyn valmistelun jälkeen.
Vahvistuskirje Dresdenin teknillisestä yliopistosta saapui juhannuksen tienoilla. Hauska olla taas erittäin kunnioitettu Rouva Pynnönen, ja olla lämoimästi tervetullut viettämään Erasmus-vaihtoa entiseen itä-Saksaan.

Viimeisintä ei kyllä mainittu kirjeessä, mutta totuushan se on. Miten "länsimaiseksi" yliopisto on ehtinyt muuttua parissakymmenessä vuodessa, jotka Itä-Saksan loppumisesta ja Saksojen yhdistymisestä on kulunut? Paljonko puolalaisia on Dresdenissä? Entä turkkilaisia sitten? Onko döner-kebabbi parempaa itä- vai lansi-Saksassa?

Minulle on varattu asunto Tharandista, Dresdenin lähiöstä, jossa metsätieteellinen tiedekunta sijaitsee. Sain yhden hengen huoneen asuntolasta, jossa siis kerroksittain jaetaan keittiöt ja saniteettitilat. Talo on "unsaniert", mikä aiheuttaa hivenen jännitystä, mutta vuokra on äärimmäisen edullinen, ja sijainnissakaan ei pitäisi olla valittamista. Olen henkisesti valmistautunut hankkimaan heti alkuun eristysteippiä ja petteri-patterin, jos vaikuttaa, että tukka jäätyy öisin tyynyyn kiinni ja sukat pyörivat jalassa vedossa. Avoimin mielin, vaikka tiedän jo valmiiksi, että en tule ikinä ymmärtämään saksalaisten intoa tuulettaa jatkuvasti. Onneksi minun huoneessani kukaan läväytä aamulla ensimmäisenä ikkunaa auki.

Lento on varattu, juna-aikataulu Berliinistä Dresdeniin selvitetty, ja ensimmäiseksi yöksi on katto pään päälle nuorisohostellista. Matkavakuutus on hoidettu, kuten kai suurin osa muistakin papertöistä, paitsi erasmus-apura ja opintotuki. Kaikki ajallaan, ja silleen. Kesälomani alkoi toden teolla vasta viime perjantaina, ja nyt minulla on kolme viikkoa hyvää aikaa siivota muuttokuorma pois eteisestä, tehdä kesälomareissuja Tampereelle, Kuopioon, Helsinkii, Mikkeliin ja Jyväskylään sekä hoitaa kaikki valmistelut. Kuten blogin luominen:)

Saksani on ruosteessa. Joudun miettimään, miten teititellään, ja mikä on junan suku. Luotan kuitenkin, että kieli palautuu hyökyaaltona päähäni, ja Sachsenin hivenen erikoinen aksentti ei sekoita ajatuksiani täysin.

Heti kämpän saatuani ja ilmoittauduttuani läsnäolevaksi hyppään Dresdenistä junaan ja ajelen toiselle puolelle Saksaa moikkaamaan edellisen vaihtoni isäntäperhettä, eli siis toiseen kotiini. Kumma miten koteja on monta, Suomessakin yleensä koti ja kotikoti, Saksassa yksi lisää, ja oikeastaan ihan siellä, mihin kulloinkiin sattuu pysähtymään. Aika hienoa olla kotonaan itsessään, jotta tuntuu kotoisalta helposti missä vain:) vai onko kotini siellä, mihin tiekkarini asetan?

Vielä ehtii nauttia syksyisestä suomalaisesta auringonpaisteesta ja lomasta. Loma on sentään hienoa, kun aion mennä ehkä erasmus-perinteen vastaisestiki ihan oikeasti opiskelemaan yliopistoon, jossa tarjotaan paljon mielenkiintoisia kursseja, joista voin Joensuussa vain haaveilla. Jotain hyötyä 35 000 opiskelijasta.