Viimeisen viikon on ollut kauhia joulukiire, millään ei meinaa keretä :) Tiistaina joululauluiltapäivä ja jouluklubi-ilta, keskiviikkona metsästystorvensoittajien joulujuhlan jatkot (varsinaisessa juhlassahan en ollut) elokuvan ja Feuerzangenbowlen merkeissä, torstaina keskusteluilta teemalla " tiedätkö mitä tohtori se ja se työnsä lisäksi tekee?", eli yliopiston opetushenkilökunnasta joku esittelee omia harrastuksiaan tai muuta elämäänsä, ja siinä sivussa vähän syödään ja juodaan ja pidetään mukavaa. Perjantaina aloitin biljardin peluun opettelun (sain jopa palloja pussiin) illan ratoksi ystävällisten ja kannustavien opettajien johdolla, ja ilta sujui muutenkin mukavasti haastellen mitä moninaisempia.
Tänään tulee vieraita Suomesta, eli aloitan joululomailun oikeastaan nyt leikkimällä turistiopasta tai turistia.
Ensi viikolla palaillaankin hetkeksi Suomeen joulun viettoon, eli kohta nähdään!
Niin, ja se Feuerzangenbowle on hehkuviiniä, johon sulatetaan sokeria isosta topasta polttamalla rommia sokerin pinnalla.Nimi tarkoittaa tulipihtikattilaa, eli sokeritoppa pannaan liekin päällä olevan kattilan päälle pihtien päälle, ja sitten se sytytetään rommin kanssa tuleen. Herkkua on:)
lauantai 13. joulukuuta 2008
lauantai 6. joulukuuta 2008
Klubireissu, joulumarkkinat....
Hyvää itsepäisyyspäivää! Joulukuun kuudentena juhlitaan Saksassa Nikolauksen päivää, jolloin kiltti Nikolaus tuo lapsille appelsiineja, omenoita, suklaata ja pikkurahoja, jotka hän jättää oven ulkopuolelle jätettyihin saappaisiin. Itselleni 6.12. tarkoittaa tietysti itsenäisyyspäivää, ja päivästä on kyllä puuttunut soihtukulkueeseen valmistautuminen ja muut perinteet..Illaksi varatut jauhelihakastike ja spagetti eivät myöskään ihan vastaa karjalanpiirakoita ja -paistia, mutta maassa maan tavalla..Koristelin sentään huoneeni komealla Suomen lipulla:)
Olen ollut ilmeisesti kiltti, koska sain kaksi Nikolauspakettia oveni taakse yön aikana. Itseleivottua joulukakkua (Christstollen) ja suklaa-mantelimakeisia.. Toivottavasti osasin viedä omat suklaalahjukseni oikeiden ovien taakse, paketit kun olivat nimettömiä..
Pian ollaan joulussa, ja joulunvietossa koto-Suomessa. Marraskuu katosi johonkin aivan käsittämättömällä tavalla, eikä joulukuuta tunnu riittävän sen paremmin. Viime viikkojen aikana on ollut paljon enemmän tekemistä, ja vähemmän iltoja, jolloin istun yksinäni huoneessani ihmettelemässä, että mitenhän sitä jotenkin jotakin. Jotenkin täällä en ole osannut asennoitua joulunodotukseen ollenkaan, lähinnä on itse asiassa jonkinlainen kevyt pelko mielen taka-alalla, että miten osaan mennä välissä käymään kotona ja sitten tulla takaisin ja jatkaa samasta pisteestä eteenpäin, johon täällä lähtiessä jään. Lomaakaan ei odota kuin kuuta taivaalta, kun täällä olo on kokonaistuutena tuntunut lomalta, tentit kun tosiaan ovat vasta helmikuun lopulla. Tenttipäivät olivat kyllä alkuviikolla ilmestyneet taululle, mitä nyt kahdesta minulla olevasta kurssista tentti on vasta kesällä, eli pääsen selvittelemään itselleni jonkinlaisia erikoistenttejä.
Heinrich-Cotta-Club, eli paikallinen metsäopiskelijayhdistys mökkeili viime viikonlopun Mecklenburg-Vorpommernissa, jumalan selän takana kylässä nimeltään Bornhof (noin 25 asukasta) Müritzin kansallispuiston reunalla. Klubin jäsenkokelaana olin tietysti mukana, ainoana ei-täysvaltaisena jäsenenä, kun kaikki uudet opiskelijat hannasivat reissusta. Onneksi minä en, sillä reissu oli hauska ja ryhmäyttävä. Noin neljän tunnin yhden suuntaisen automatkan aikana kerkiää jo haastella vaikka mitä kuskin kanssa (ja kuoria todella monta mandariinia), kun istuu etupenkillä. Majoituimme yhden jäsenen perheen vapaa-ajanasunnolla, jonne noin 18 henkinen ryhmämme mahtui oikein hyvin. Viikonlopun ohjelmassa oli paljon nuotiolla istumista ja kaljan sekä snapsien juomista, mutta myös tutustuminen läheisessä Warenin kaupungissa olevaan Müritzeumiin, eli alueen luontoa ja kulttuuria esittelevään museoon sekä sunnuntain kolmetuntinen kiertokävely luonnonpuistossa oppaan johdolla. Perinteitä kunnioittaen vietin perjantai-iltana ja molempina aamuina aikaani keittiössä:) Ensimmäinen kosintakin tuli jo, koska olen kuulemma täydellinen kotirouva.. Noh, kaiken kaikkiaan erinomainen reissu siinäkin mielessä, että ehkä jollain tapaa todistin olevani aika lailla samalla tasolla muun porukan kanssa, ja siten helpommin lähestyttävä, sekä ehkä kuitenkin ihan hauska tyyppi. Oli myös mukava huomata, että ennen lähtöä minulta varmistettiin, olinko osannut pakata oikeat tavarat mukaan ja olinko saanut jostain makuupussin lainaan sekä muuten huolehdittiin, että olin mukana ja matkassa.
Maanantaina klubi järjesti tarjoilut yliopistolle erään sihteerin lähtijäisjuhliin, (Cateringit ovat tärkeä tulonlähde) ja auttelin siinä hommassa, sekä illalla vielä klubin siivoilussa, mikä minulle oli itsestäänselvyys, mutta muille monista kiitoksista päätellen vähemmän selvää. Tiistaina oli perinteinen klubi-ilta, josta kyllä liukenin nukkumaan varsin aikaisessa vaiheessa, ja nukuin tyytyväisenä ilman korvatulppia, vaikka kuulemma käytävällä oli ollut varsin meluisaa. Tottumus, tottumus, vanhat hyvät tavat ovat taas päässeet valtaan, ja pystyn ilmeisesti nukkumaan missä tahansa kuin lapsena konsanaan.
Joulumarkkinat ovat Saksassa erittäin tärkeä osa joulua, ja Dresdenissä joulumarkkinoita (Striezelmarkt) vietetään tänä vuonna 547. kertaa. Myös klubilla on joulumarkkinaperinteensä: porukalla käydään juomassa hehkuviiniä mahdollisemman monesta kojusta, omilla snapseilla varustettuna, ja kaikilla tonttulakit päässä. Vierailimme siis markkinoilla keskiviikkona, joskaan ainakaan itselleni ei varsinaisesti markkinoista kovin selvää (no ei ainakaan sitä) kuvaa jäänyt.. Kukin päätelköön illan ohjelman siitä, että ensimmäinen, mitä minulle juna-asemalla sanottiin oli, että toivottavasti olen syönyt hyvin, sillä muuten illasta tulee kova. Onneksi osan omasta mukillisestaan saa aina salakavalasti kipattua jonkun kestävämmän mukiin jatkeeksi:) Punaviinistä tuttu järkyttävä päänsärkykin iski vasta kun olimme päässeet takaisin asuntolalle tasoittelemaan..Muutama iso tuopillinen vettä iltapuhteena nautittuna onneksi säästivät torstaiaamun krapulalta ja vapinalta.
Viimeisen varsinaisen joulunalusviikon ohjelmassa on ankaraa seminaareihin keskittymistä, jotta tammikuu ei olisi ihan niin kauhea, esitelmiin valmistautumisen kanssa kun pitäisi taas hakea ankarasti kesätöitä, ja toivottavasti myös harjoittelupaikkaa. Joululomalla menenkin taas muutamaksi päiväksi töihin, mikä auttaa taloudellista tilannetta ihan mukavasti:) Ja vielä ennen Suomeen tuloa saan mieluisia joulumarkkinavieraita:) Saapa nähdä, mitä kaikkea keritään tehdä:)
Olen ollut ilmeisesti kiltti, koska sain kaksi Nikolauspakettia oveni taakse yön aikana. Itseleivottua joulukakkua (Christstollen) ja suklaa-mantelimakeisia.. Toivottavasti osasin viedä omat suklaalahjukseni oikeiden ovien taakse, paketit kun olivat nimettömiä..
Pian ollaan joulussa, ja joulunvietossa koto-Suomessa. Marraskuu katosi johonkin aivan käsittämättömällä tavalla, eikä joulukuuta tunnu riittävän sen paremmin. Viime viikkojen aikana on ollut paljon enemmän tekemistä, ja vähemmän iltoja, jolloin istun yksinäni huoneessani ihmettelemässä, että mitenhän sitä jotenkin jotakin. Jotenkin täällä en ole osannut asennoitua joulunodotukseen ollenkaan, lähinnä on itse asiassa jonkinlainen kevyt pelko mielen taka-alalla, että miten osaan mennä välissä käymään kotona ja sitten tulla takaisin ja jatkaa samasta pisteestä eteenpäin, johon täällä lähtiessä jään. Lomaakaan ei odota kuin kuuta taivaalta, kun täällä olo on kokonaistuutena tuntunut lomalta, tentit kun tosiaan ovat vasta helmikuun lopulla. Tenttipäivät olivat kyllä alkuviikolla ilmestyneet taululle, mitä nyt kahdesta minulla olevasta kurssista tentti on vasta kesällä, eli pääsen selvittelemään itselleni jonkinlaisia erikoistenttejä.
Heinrich-Cotta-Club, eli paikallinen metsäopiskelijayhdistys mökkeili viime viikonlopun Mecklenburg-Vorpommernissa, jumalan selän takana kylässä nimeltään Bornhof (noin 25 asukasta) Müritzin kansallispuiston reunalla. Klubin jäsenkokelaana olin tietysti mukana, ainoana ei-täysvaltaisena jäsenenä, kun kaikki uudet opiskelijat hannasivat reissusta. Onneksi minä en, sillä reissu oli hauska ja ryhmäyttävä. Noin neljän tunnin yhden suuntaisen automatkan aikana kerkiää jo haastella vaikka mitä kuskin kanssa (ja kuoria todella monta mandariinia), kun istuu etupenkillä. Majoituimme yhden jäsenen perheen vapaa-ajanasunnolla, jonne noin 18 henkinen ryhmämme mahtui oikein hyvin. Viikonlopun ohjelmassa oli paljon nuotiolla istumista ja kaljan sekä snapsien juomista, mutta myös tutustuminen läheisessä Warenin kaupungissa olevaan Müritzeumiin, eli alueen luontoa ja kulttuuria esittelevään museoon sekä sunnuntain kolmetuntinen kiertokävely luonnonpuistossa oppaan johdolla. Perinteitä kunnioittaen vietin perjantai-iltana ja molempina aamuina aikaani keittiössä:) Ensimmäinen kosintakin tuli jo, koska olen kuulemma täydellinen kotirouva.. Noh, kaiken kaikkiaan erinomainen reissu siinäkin mielessä, että ehkä jollain tapaa todistin olevani aika lailla samalla tasolla muun porukan kanssa, ja siten helpommin lähestyttävä, sekä ehkä kuitenkin ihan hauska tyyppi. Oli myös mukava huomata, että ennen lähtöä minulta varmistettiin, olinko osannut pakata oikeat tavarat mukaan ja olinko saanut jostain makuupussin lainaan sekä muuten huolehdittiin, että olin mukana ja matkassa.
Maanantaina klubi järjesti tarjoilut yliopistolle erään sihteerin lähtijäisjuhliin, (Cateringit ovat tärkeä tulonlähde) ja auttelin siinä hommassa, sekä illalla vielä klubin siivoilussa, mikä minulle oli itsestäänselvyys, mutta muille monista kiitoksista päätellen vähemmän selvää. Tiistaina oli perinteinen klubi-ilta, josta kyllä liukenin nukkumaan varsin aikaisessa vaiheessa, ja nukuin tyytyväisenä ilman korvatulppia, vaikka kuulemma käytävällä oli ollut varsin meluisaa. Tottumus, tottumus, vanhat hyvät tavat ovat taas päässeet valtaan, ja pystyn ilmeisesti nukkumaan missä tahansa kuin lapsena konsanaan.
Joulumarkkinat ovat Saksassa erittäin tärkeä osa joulua, ja Dresdenissä joulumarkkinoita (Striezelmarkt) vietetään tänä vuonna 547. kertaa. Myös klubilla on joulumarkkinaperinteensä: porukalla käydään juomassa hehkuviiniä mahdollisemman monesta kojusta, omilla snapseilla varustettuna, ja kaikilla tonttulakit päässä. Vierailimme siis markkinoilla keskiviikkona, joskaan ainakaan itselleni ei varsinaisesti markkinoista kovin selvää (no ei ainakaan sitä) kuvaa jäänyt.. Kukin päätelköön illan ohjelman siitä, että ensimmäinen, mitä minulle juna-asemalla sanottiin oli, että toivottavasti olen syönyt hyvin, sillä muuten illasta tulee kova. Onneksi osan omasta mukillisestaan saa aina salakavalasti kipattua jonkun kestävämmän mukiin jatkeeksi:) Punaviinistä tuttu järkyttävä päänsärkykin iski vasta kun olimme päässeet takaisin asuntolalle tasoittelemaan..Muutama iso tuopillinen vettä iltapuhteena nautittuna onneksi säästivät torstaiaamun krapulalta ja vapinalta.
Viimeisen varsinaisen joulunalusviikon ohjelmassa on ankaraa seminaareihin keskittymistä, jotta tammikuu ei olisi ihan niin kauhea, esitelmiin valmistautumisen kanssa kun pitäisi taas hakea ankarasti kesätöitä, ja toivottavasti myös harjoittelupaikkaa. Joululomalla menenkin taas muutamaksi päiväksi töihin, mikä auttaa taloudellista tilannetta ihan mukavasti:) Ja vielä ennen Suomeen tuloa saan mieluisia joulumarkkinavieraita:) Saapa nähdä, mitä kaikkea keritään tehdä:)
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Viimeisimpiä kuulumisia
Talvi tuli tännekin, ainakin hetkeksi. Viimepäivinä on ollut ihan muutamia asteita pakkasen puolella, ja lunta on pyryttänyt ainakin sen verran, että koko maan muutenkin kajahtanut tieliikenne on ihan sekaisin. Radion liikennetiedotukset uutisoivat parin tunnin ruuhkia, kun liukkaalla tiellä on autot miten sattuu ristissä. Talvi yllättää siis saksalaisetkin joka kerta. Taksikuskikin meinasi kieltäytyä tuomasta minua kotiovelle asti, kun ylämäki oli liukas. Piti ihmetellä, että kuka siinä autossa se ammattiautoilija oli.. Noh, kotiin pääsin kuitenkin silloinkin.
Eilisen päivän vietin Görlitzissä muiden vaihtareiden kanssa, ja Puolassakin tuli käytyä kahvittelemassa, sinne kun pääsee näppärästi sillan yli kävelemällä. Kokemuksen perusteella Puolassa kahvi on pahaa, mutta omenakakku hyvää, ja hintataso on varsin kohtuullinen, vaikka maksun suorittaisikin euroissa. Görlitz on siis rajakaupunki, jonka Neiss-joki jakaa kahtia, saksalaiseen ja puolalaiseen osaan. Aikoina ennen Euroopan valtioiden uudelleenjärjestelyjä kaupunki oli yhtenäinen, ja sitten suuret miehet (muistaakseni Wienin kongressissa) päättivät, että laitamma rajan tuohon jokeen, ja siihen oli sopeutuminen. Saksalaiseen puoleen verrattuna näytti Puolan puoli surkialta, ja sitä se kuulemma onkin. Varsova ei käytännössä tiedä kaupungin olemassaolosta, ja sen mukaista on kaupungin kehittäminen. Toisaalta eipä Görlitz muutenkaan suurimpia muuttovoittokaupunkeja ole, työttömyys on rapiat 20%, talvella 25%, viittä syntyvää lasta vastaa 50 eläkeläistä. Kaupunki on kuitenkin näkemisen arvoinen pikkukaupunki. Eilisessä säässä kaupunki ei valitettavasti näyttänyt kaikkein kauneintaan, kylmä tuuli ja lumisade ovat ehdottomasti miinuspuolena marrakuun lopun kaupunkikierroksella. Saksassa kylmäkin on kylmempää jotenkin, toivon kuitenkin selviäväni jouluun asti fleece-kuoritakkiyhdistelmällä, ja jouluna täytyy pohtia vakavasti talvivaatteiden tuomista paluukuormassa.
Illan ohjelmana oli Puccinin La Bohemén ennakkonäytöksen katsominen. Ooppera laulettiin saksaksi, ja näyttämön päällä pyöri tekstitykset saksaksi ja puolaksi. Pidin kovasti tästä ensimmäisestä "oikeasta" oopperakäynnistäni. La Bohemé on helpohkosti kuunneltavaa ja seurattavaa, ei siis peruukkeja, pompöösejä mekkoja ja puolin tunnin aarioita, eikä kestä kuin pari tuntia:) Ja Görlitzin teatterisali on äärimmäisen kaunis neoklassisen tyylin edustaja. Kokemuksesta rohkaistuneena koitan järjestää itseni vielä johonkin toiseen oopperaan Dresdenissä. Semperoper, eli paikallisen oopperatalon pitäisi olla akustiikaltaan yksi maailman huipuista.
Maanantaina olin metsänhoidon/uudistamisen retkeilyllä mukana ihmettelemässä saksalaisen metsätalouden ihmeellisyyksiä. Kohteina olivat Vattenfallin omistamat metsät pohjois-Sachsenissa, ja Brandenburgin puolelta Saksan viimeinen luonnollinen valkopihtametsikkö (Abies alba), ja teemana metsänuudistus. Erittäin opettavaista tajuta taas, että täällä etelässä on paljon kaikenlaisia puulajeja, ja niillä voi tehdä vaikka mitä metsänuudistamisen suhteen..
Seisoimme siis puolukkatyypin mäntykankaalla, noin 50 vuotta vanha, tasaikäinen puhdas männikkö. Suomessa ko. männikkö pysyisi sellaisenaan, harvennettaisiin ja lopulta hakattaisiin (avohakkuu, hui kamaluus!!) ja uudistettaisiin todennäköisesti siemenpuilla. Saksalainen kollega suunnitteli tyytyväisenä metsikön rakenteen monipuolistamista antamalla koivun ja tammen (!) uudistua luonnollisesti kuviolla.. Aikani ihmettelin, että sekoitanko taas puulajit keskenään vai miksi touhu vaikuttaa niin kummalta, kunnes kysyin, että mikähän tämä tammi mahtaisi olla latinaksi. Tosiaan, saksassahan on monia kotoisia tammilajeja, jotka kasvavat myös puolukkakankaalla. Männikön alla uudistuvista tammista voi riittävän tiheässä tulla ihan kunnollista sahatavaraa, edellytyksenä kuitenkin on tarpeeksi tehokas metsästys, jotta saksanhirvet ja muut pienet metsäneläimet eivät näykkäise jokaista kärkisilmua suihinsa polvenkorkuisista taimista.
Iltapäivällä kävimme tutustumassa myös entisiin ruskohiilen avolouhoksiin, jotka täällä joko täytetään vedellä tekojärviksi tai metsitetään. Silminkantamattomiin polvenkorkuista suoriin riveihin koneella istutettuja mäntyjä, välissä jokusa rivi koivuja ja taas männyntaimikkoa. Se jos ei ole plantaasi, niin ei sitten mikään. Kukaan paikallisistakaan ei kyllä erehtynyt kutsumaan aluetta metsäksi..Ruskohiili on täällä kotimainen energianlähde, ja siksi varsin käytettyä, mutta siis fossiilinen, ja avolouhoksen alta muun muassa saa väistyä entinen luonnonsuojelualue, jolla aamupäivästä ihmettelimme noin 300 vuotta vanhoja tammia. Uudelleenmetsitysalueelle oli kyllä istutettu samalla geeniperimällä oleva tammikuvio jo 2004, eli ei tarvita enää kuin 295 vuotta, ja ollaan ekologisesti samassa tilanteessa kuin nyt, paitsi, että vierestä puuttuu suo ja muita ekologisia turhakkeita. Ja saksalaiset kehtaavat kritisoivat meidän metsätalouttamme luontoarvojen raiskaamisesta.
Noh, totuus ei varmastikaan ole aivan niin mustavalkoinen tälläkään kertaa. Kaiken kaikkiaan päivä oli äärimmäisen mielenkiintoinen, joskin pitkä. Illalla piti vielä syöksyä takaisin laaksoon karnevaalibileisiin, illan teemana oli supersankarit ja -pahikset, ja paikalle ilmestyikin mitä mahtavimpia naamiaisasuja..Itse skippasin naamioitumisen paikallisen garderoobini kapeudella, ja totesin selvästikin pukeutuneeni, koska vaatteita oli päällä.
Keskiviikko oli vapaapäivä, Buß- und Bettag, eli suunnilleen katumus- ja rukouspäivä, jolloin tulisi taas suunnata ajatuksensa kirkkovuoden alkuun uudestaan kohti Jumalaa pois maallisista synneistä. Aloitimme ajatusten suuntaamisen hyvissä ajoin tiistaisella klubi-illalla tietovisailun ja oluen avulla, ja siirryimme kortinpeluuseen ja oluenjuontiin. Keskiviikko saattoi sitten joillekin ollakin jonkinlaisia katumusharjoituksia, ainakin kun asuntolan netti ei toiminut koko päivänä (minkä takia myös blogin päivittäminen jäi). Omana ohjelmanani oli muun muassa sanomalehtien lukua, juoksemassa käyntiä ja jalkapallon katsomista. Ihan kelpo päivä.
Ensi viikonloppuna alkaa joulumarkkina-aika. Mihin kaksi kuukautta on kadonnut? Ennen joululomalle siirtymistä täytyy torhentua vielä tässä kahden seminaarin kirjoittamisen kanssa, tässähän joutuu vielä opiskelemaankin:) Onneksi välissä on vielä klubin mökkiviikonloppu ja vierailu joulumarkkinoilla hehkuviiniä juomassa ja muuta pientä viihdykettä. Voikaahan hyvin ja nauttikaa oikeasta talvesta Suomessa.
Eilisen päivän vietin Görlitzissä muiden vaihtareiden kanssa, ja Puolassakin tuli käytyä kahvittelemassa, sinne kun pääsee näppärästi sillan yli kävelemällä. Kokemuksen perusteella Puolassa kahvi on pahaa, mutta omenakakku hyvää, ja hintataso on varsin kohtuullinen, vaikka maksun suorittaisikin euroissa. Görlitz on siis rajakaupunki, jonka Neiss-joki jakaa kahtia, saksalaiseen ja puolalaiseen osaan. Aikoina ennen Euroopan valtioiden uudelleenjärjestelyjä kaupunki oli yhtenäinen, ja sitten suuret miehet (muistaakseni Wienin kongressissa) päättivät, että laitamma rajan tuohon jokeen, ja siihen oli sopeutuminen. Saksalaiseen puoleen verrattuna näytti Puolan puoli surkialta, ja sitä se kuulemma onkin. Varsova ei käytännössä tiedä kaupungin olemassaolosta, ja sen mukaista on kaupungin kehittäminen. Toisaalta eipä Görlitz muutenkaan suurimpia muuttovoittokaupunkeja ole, työttömyys on rapiat 20%, talvella 25%, viittä syntyvää lasta vastaa 50 eläkeläistä. Kaupunki on kuitenkin näkemisen arvoinen pikkukaupunki. Eilisessä säässä kaupunki ei valitettavasti näyttänyt kaikkein kauneintaan, kylmä tuuli ja lumisade ovat ehdottomasti miinuspuolena marrakuun lopun kaupunkikierroksella. Saksassa kylmäkin on kylmempää jotenkin, toivon kuitenkin selviäväni jouluun asti fleece-kuoritakkiyhdistelmällä, ja jouluna täytyy pohtia vakavasti talvivaatteiden tuomista paluukuormassa.
Illan ohjelmana oli Puccinin La Bohemén ennakkonäytöksen katsominen. Ooppera laulettiin saksaksi, ja näyttämön päällä pyöri tekstitykset saksaksi ja puolaksi. Pidin kovasti tästä ensimmäisestä "oikeasta" oopperakäynnistäni. La Bohemé on helpohkosti kuunneltavaa ja seurattavaa, ei siis peruukkeja, pompöösejä mekkoja ja puolin tunnin aarioita, eikä kestä kuin pari tuntia:) Ja Görlitzin teatterisali on äärimmäisen kaunis neoklassisen tyylin edustaja. Kokemuksesta rohkaistuneena koitan järjestää itseni vielä johonkin toiseen oopperaan Dresdenissä. Semperoper, eli paikallisen oopperatalon pitäisi olla akustiikaltaan yksi maailman huipuista.
Maanantaina olin metsänhoidon/uudistamisen retkeilyllä mukana ihmettelemässä saksalaisen metsätalouden ihmeellisyyksiä. Kohteina olivat Vattenfallin omistamat metsät pohjois-Sachsenissa, ja Brandenburgin puolelta Saksan viimeinen luonnollinen valkopihtametsikkö (Abies alba), ja teemana metsänuudistus. Erittäin opettavaista tajuta taas, että täällä etelässä on paljon kaikenlaisia puulajeja, ja niillä voi tehdä vaikka mitä metsänuudistamisen suhteen..
Seisoimme siis puolukkatyypin mäntykankaalla, noin 50 vuotta vanha, tasaikäinen puhdas männikkö. Suomessa ko. männikkö pysyisi sellaisenaan, harvennettaisiin ja lopulta hakattaisiin (avohakkuu, hui kamaluus!!) ja uudistettaisiin todennäköisesti siemenpuilla. Saksalainen kollega suunnitteli tyytyväisenä metsikön rakenteen monipuolistamista antamalla koivun ja tammen (!) uudistua luonnollisesti kuviolla.. Aikani ihmettelin, että sekoitanko taas puulajit keskenään vai miksi touhu vaikuttaa niin kummalta, kunnes kysyin, että mikähän tämä tammi mahtaisi olla latinaksi. Tosiaan, saksassahan on monia kotoisia tammilajeja, jotka kasvavat myös puolukkakankaalla. Männikön alla uudistuvista tammista voi riittävän tiheässä tulla ihan kunnollista sahatavaraa, edellytyksenä kuitenkin on tarpeeksi tehokas metsästys, jotta saksanhirvet ja muut pienet metsäneläimet eivät näykkäise jokaista kärkisilmua suihinsa polvenkorkuisista taimista.
Iltapäivällä kävimme tutustumassa myös entisiin ruskohiilen avolouhoksiin, jotka täällä joko täytetään vedellä tekojärviksi tai metsitetään. Silminkantamattomiin polvenkorkuista suoriin riveihin koneella istutettuja mäntyjä, välissä jokusa rivi koivuja ja taas männyntaimikkoa. Se jos ei ole plantaasi, niin ei sitten mikään. Kukaan paikallisistakaan ei kyllä erehtynyt kutsumaan aluetta metsäksi..Ruskohiili on täällä kotimainen energianlähde, ja siksi varsin käytettyä, mutta siis fossiilinen, ja avolouhoksen alta muun muassa saa väistyä entinen luonnonsuojelualue, jolla aamupäivästä ihmettelimme noin 300 vuotta vanhoja tammia. Uudelleenmetsitysalueelle oli kyllä istutettu samalla geeniperimällä oleva tammikuvio jo 2004, eli ei tarvita enää kuin 295 vuotta, ja ollaan ekologisesti samassa tilanteessa kuin nyt, paitsi, että vierestä puuttuu suo ja muita ekologisia turhakkeita. Ja saksalaiset kehtaavat kritisoivat meidän metsätalouttamme luontoarvojen raiskaamisesta.
Noh, totuus ei varmastikaan ole aivan niin mustavalkoinen tälläkään kertaa. Kaiken kaikkiaan päivä oli äärimmäisen mielenkiintoinen, joskin pitkä. Illalla piti vielä syöksyä takaisin laaksoon karnevaalibileisiin, illan teemana oli supersankarit ja -pahikset, ja paikalle ilmestyikin mitä mahtavimpia naamiaisasuja..Itse skippasin naamioitumisen paikallisen garderoobini kapeudella, ja totesin selvästikin pukeutuneeni, koska vaatteita oli päällä.
Keskiviikko oli vapaapäivä, Buß- und Bettag, eli suunnilleen katumus- ja rukouspäivä, jolloin tulisi taas suunnata ajatuksensa kirkkovuoden alkuun uudestaan kohti Jumalaa pois maallisista synneistä. Aloitimme ajatusten suuntaamisen hyvissä ajoin tiistaisella klubi-illalla tietovisailun ja oluen avulla, ja siirryimme kortinpeluuseen ja oluenjuontiin. Keskiviikko saattoi sitten joillekin ollakin jonkinlaisia katumusharjoituksia, ainakin kun asuntolan netti ei toiminut koko päivänä (minkä takia myös blogin päivittäminen jäi). Omana ohjelmanani oli muun muassa sanomalehtien lukua, juoksemassa käyntiä ja jalkapallon katsomista. Ihan kelpo päivä.
Ensi viikonloppuna alkaa joulumarkkina-aika. Mihin kaksi kuukautta on kadonnut? Ennen joululomalle siirtymistä täytyy torhentua vielä tässä kahden seminaarin kirjoittamisen kanssa, tässähän joutuu vielä opiskelemaankin:) Onneksi välissä on vielä klubin mökkiviikonloppu ja vierailu joulumarkkinoilla hehkuviiniä juomassa ja muuta pientä viihdykettä. Voikaahan hyvin ja nauttikaa oikeasta talvesta Suomessa.
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Integroitumispyrkimykset jatkuvat
Hmm. Jollain tavalla en oikein tiedä, mitä kirjoittaisin. Kaikenlaista olen tehnyt, mutta en oikein mitään yksittäistä selvää, mistä olisi helppo kertoa. Toisaalta taas kaikki vaikutelmat ja uudet asiat ovat omassakin päässä vielä aika lailla järjestäytymättöminä, ja oman paikan ja aseman hakeminen yhteisössä vielä vaiheessa, joten on vielä vaikeampi kertoa asioista, jotka ovat itsellekin epäselviä.
Elo kulkee aika lailla omassa uomassaan perusasioiden suhteen. Siis luentoja, kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa ja välillä pyykkikoneelle jonottamista. Elämä Saksassa on siis perusasioiltaan varsin samanlaista kuin Suomessakin olisi, paitsi että täällä tentit tulevat kaikki yhdellä ja samalla tenttiviikolla keväällä, mikä tarkoittaa sitä, että tosissaan opiskelua ei tarvitse aloittaa minkään kurssin suhteen vielä holliin aikaan. Ei edes saksan kurssin suhteen, kun maanantain opetus oli taas peruttu, kun kerrankin sinne asti ehdin..Alkaa vaikuttaa siltä, että minun puolestani saavat pitää kurssinsa ilman minua:)
Viikonloppu oli vapaa, eli en ollut missään reissussa tutustumassa lähiseutuihin, jos Dresdenin ostoskadulla hortoilua ei lasketa mukaan. Sunnuntaina olin osavaltionoperetissa katsomassa My fair Ladya. Esitys oli huippu, varsinkin kun saimme opiskelijoina halvimmat mahdolliset liput (7,5€), ja siitä huolimatta paikoiltamme näki ja kuuli kaiken. Ainoastaan tarinaan kuuluva katulontoon saksalainen versio, siis erittäin puhekielinen saksa aiheutti hienoisia ongelmia ymmärrykselleni, mutta onneksi juonenkäänteissä myös kieli muuttuu erittäin hyvin artikuloiduksi..Teatteriseurakseni sain täkäläisen opiskelijatytön, mikä oli oikein mukavaa myös sen takia, että yhdensuuntaiseen matkustamiseen sai käytää julkisilla asuntolasta lähtien noin puolitoista tuntia.. Kannatti silti ehdottomasti! Viikonloppuun kuuluin vielä tuparit kellarikerroksen asukkaiden luona: puutarhajuhlat marraskuussa. Ruokalistalla isännän ampumaa villisikaa. Illan muihin erikoisuuksiin kuului myös hunajaviini, jota minun kuulemma ehdottomasti täytyy maistaa. Pehmeän hunajaisen makuista, suuhunsopivaista suorastaan, varsinkin vodkasnapsin jälkeen.
Eilen olin opiskelijaklubin kokouksessa ihmettelemässä ja ilmoittamassa itseni koeajalle jäsenyyteen.Kuulemma lähinnä muodollisuus, mutta minun tapauksessani lähden siis jo melkein takaisin Suomeen kun pääsen täysivaltaiseksi jäseneksi..Eipä tuossa sillään mitään, sillä kokelaana nautin lähes kaikista samoista eduista kuin varsinaisetkin jäsenet, vain oluesta maksan muutaman kymmenen senttiä enemmän, silloin kun sitä klubilta itse rahalla ostan. Mitä ei ole vielä kovin usein tarvinnut tehdä, kun paikalliseen kulttuuriin kuuluu tarjota. Viime ajat olen koittanut kyllä hienoisesti taistella tapaa vastaan, kun karu totuus on, että olen täällä taloudellisesti ehkä vahvimmilla, kiitos suomalaisen opintotukijärjestelmän ja kesävapaan, jolloin voi olla töissä.
Ihmiset täällä ovat äärimmäisen mukavia ja ystävällisiä, eli kun vain mukaan onnistuu pääsemään, on taattua tuntea olonsa seurassa myös mukavaksi. Osaan jo kaikkien kantisten nimet, ja sillään ollaan tuttuja, että aina voi pysähtyä haastelemaan ja juttuseuraa löytyy. Syvällisempi tutustuminen ja paikka porukassa kuitenkin uupuvat vielä niin, että puuttuessani minua ei kaivata. Tämä varmaan kuitenkin korjaantuu tässä ajan mittaan, ja parin viikon päästä oleva klubin viikonloppureissu mökkeilemään varmasti auttaa asiassa:) Mökkeilyhän on suomalaisittain suosittu tapa ryhmäyttää ihmisiä, ainakin opiskelijapiireissä..
Elo kulkee aika lailla omassa uomassaan perusasioiden suhteen. Siis luentoja, kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa ja välillä pyykkikoneelle jonottamista. Elämä Saksassa on siis perusasioiltaan varsin samanlaista kuin Suomessakin olisi, paitsi että täällä tentit tulevat kaikki yhdellä ja samalla tenttiviikolla keväällä, mikä tarkoittaa sitä, että tosissaan opiskelua ei tarvitse aloittaa minkään kurssin suhteen vielä holliin aikaan. Ei edes saksan kurssin suhteen, kun maanantain opetus oli taas peruttu, kun kerrankin sinne asti ehdin..Alkaa vaikuttaa siltä, että minun puolestani saavat pitää kurssinsa ilman minua:)
Viikonloppu oli vapaa, eli en ollut missään reissussa tutustumassa lähiseutuihin, jos Dresdenin ostoskadulla hortoilua ei lasketa mukaan. Sunnuntaina olin osavaltionoperetissa katsomassa My fair Ladya. Esitys oli huippu, varsinkin kun saimme opiskelijoina halvimmat mahdolliset liput (7,5€), ja siitä huolimatta paikoiltamme näki ja kuuli kaiken. Ainoastaan tarinaan kuuluva katulontoon saksalainen versio, siis erittäin puhekielinen saksa aiheutti hienoisia ongelmia ymmärrykselleni, mutta onneksi juonenkäänteissä myös kieli muuttuu erittäin hyvin artikuloiduksi..Teatteriseurakseni sain täkäläisen opiskelijatytön, mikä oli oikein mukavaa myös sen takia, että yhdensuuntaiseen matkustamiseen sai käytää julkisilla asuntolasta lähtien noin puolitoista tuntia.. Kannatti silti ehdottomasti! Viikonloppuun kuuluin vielä tuparit kellarikerroksen asukkaiden luona: puutarhajuhlat marraskuussa. Ruokalistalla isännän ampumaa villisikaa. Illan muihin erikoisuuksiin kuului myös hunajaviini, jota minun kuulemma ehdottomasti täytyy maistaa. Pehmeän hunajaisen makuista, suuhunsopivaista suorastaan, varsinkin vodkasnapsin jälkeen.
Eilen olin opiskelijaklubin kokouksessa ihmettelemässä ja ilmoittamassa itseni koeajalle jäsenyyteen.Kuulemma lähinnä muodollisuus, mutta minun tapauksessani lähden siis jo melkein takaisin Suomeen kun pääsen täysivaltaiseksi jäseneksi..Eipä tuossa sillään mitään, sillä kokelaana nautin lähes kaikista samoista eduista kuin varsinaisetkin jäsenet, vain oluesta maksan muutaman kymmenen senttiä enemmän, silloin kun sitä klubilta itse rahalla ostan. Mitä ei ole vielä kovin usein tarvinnut tehdä, kun paikalliseen kulttuuriin kuuluu tarjota. Viime ajat olen koittanut kyllä hienoisesti taistella tapaa vastaan, kun karu totuus on, että olen täällä taloudellisesti ehkä vahvimmilla, kiitos suomalaisen opintotukijärjestelmän ja kesävapaan, jolloin voi olla töissä.
Ihmiset täällä ovat äärimmäisen mukavia ja ystävällisiä, eli kun vain mukaan onnistuu pääsemään, on taattua tuntea olonsa seurassa myös mukavaksi. Osaan jo kaikkien kantisten nimet, ja sillään ollaan tuttuja, että aina voi pysähtyä haastelemaan ja juttuseuraa löytyy. Syvällisempi tutustuminen ja paikka porukassa kuitenkin uupuvat vielä niin, että puuttuessani minua ei kaivata. Tämä varmaan kuitenkin korjaantuu tässä ajan mittaan, ja parin viikon päästä oleva klubin viikonloppureissu mökkeilemään varmasti auttaa asiassa:) Mökkeilyhän on suomalaisittain suosittu tapa ryhmäyttää ihmisiä, ainakin opiskelijapiireissä..
tiistai 4. marraskuuta 2008
Hyvältä vaikuttaa
Kiirettä tuntuu pitävän edelleen niin, että hyvä kun blogia kerkiää päivittämään:)
Viikonloppureissu Müncheniin oli mitä mainioin. Uskomaton tuuri säiden suhteen jatkui koko viikonlopun, eli aurinko paistoi, ja lämpötila hipoi hellelukemia, ainakin vuodenaika huomioon ottaen, lauantain ja sunnuntain saimme nautiskella + 15 asteesta. Kaupunkikin näyttää auringossa paljon kauniimmalta.. München on valtava, niin kooltaan kuin historialtaan, ja yhdessä viikonlopussa siitä näkee vain pienen pintasiivun.
Vietin siis viime viikonlopun Münchenissä vaihtarireissulla. Bussilla Dresdenistä noin seitsemän tuntia, ja viikonloppu täynnä asiaankuuluvaa ohjelmaa, eli kaupunkikierrosta jalan ja bussilla, Olympiakylä (kesä 1972), ja tietysti, koska olimme Bayerissa. ohjelmassa oli Hofbräuhaus, maailman ehkä kuuluisin kapakki sekä vapaata tutustumista BMW:n pieneen ja vaatimattomaan mainostaloon, jota he itse nimittävät maailmaksi. Rakennus on jo arkkitehtuuriltaan mainitsemisen arvoinen, ja sisältönä on BMW:n uusimmat automallit ja teknisten innovaatioiden esittelyt. Autoihin ei valitettavasti päässyt sisään, mutta konepyöriin sai hyvän perstuntuman:) Kyseinen maailma on kuulemma myös syynä bemareiden viimeaikaiseen hinnannousuun. Noh, jos ei tiedä, mitä liioilla rahoillaan tekisi, voi aina hankkia 106 000€ maksavan BMW-katumaasturin.
München on 1,3 miljoonalla asukkaallaan yksi Saksan suurimmista kaupungeista, ja Bayernin pääkaupunkina talouden ehdoton veturi. Kaupunki on myös Saksan kalleimpia vuokratasoltaan ja yleiseltä hintatasoltaan. Dresdenin hintatasoon tottuuneelle se oli jo kauhistus, mutta suomalaiselle aika normaalit kahvilahinnat, jos ei erehtynyt sisään johonkin paikallisista hienoista kahviloista.
Oktoberfestin suhteen olimme kuukauden myöhässä, koska kyseistä juhlaa vietetään syyskuusta lokakuun ensimmäiseen viikonloppuun. Tämän vuotisilla juhlilla oli noin 6 miljoonaa kävijää, ja olutta kului noin 6 miljoonaa litraa. Eli niitä kuvista tuttuja isoja litran tuoppeja yhtä monta kappaletta. Oktoberfest on maailman suurin kansanjuhla, ja paikallisille lähes pyhä, mutta olutta juodaan toki myös loput 11 kuukautta vuodesta, ja halvemmalla. Festareitten puutteessa tyydyimme testaamaan "ein Maas Bier" (eli siis se litran tuopponen) Hofbräuhaus-panimoravintolassa. Panimo on siirtynyt kantakaupungista väljemmille vesille jo aikapäiviä sitten, mutta ravintola pysyy, ja tarjoilee litran tuoppeja päivittäin aamusta puoleen yöhön. Kanta-asiakkaat istuivat ja lauloivat ja pitivät mukavaa, ja joivat tietysti olutta omista tuopeistaan (lukittuja hyllyköitä pitkät rivit, ja ilmeisesti suvuittan omanlaisensa koristeet tuopissa), ja kyllä, miehillä oli todellakin nahkahousuja! Niitä lyhyitä, joissa on hupsut henkselit, ja joiden kanssa käytetään pitkiä villasukkia. Ehdottomasti näkemisen (ja kuulemisen) arvoista!
Kokonaisuutena viikonloppu oli hirmuisen hauska ja multikulturelli, jaoinhan majoituksen kolumbialaisen, marokkolaisen, georgialaisen ja kahden saksalaisen kanssa. Miten paljon riemua voikaan repiä kunkin kulttuurin erikoisuuksien vertailusta saksalaiseen kulttuuriin. Kuten oma jatkuva ihmettelyn aiheeni, eli hyvästelyt saksalaiseen tapaan. Suomessa sanotaan lähtiessä heippa, ja mahdollisesti toivotus hyvästä viikonlopusta tai yöstä, ja sekin mahdollisimman vähääsanaisesti, eikös vaan? Mitä tekee saksalainen? Hän sanoo heippa (Tschüssie), toivottaa hyvää paivänjatkoa" (einen schönen Tag noch), käskee jääviä "pitämään itsestään huolta" (Pass auf dich auf) ja vielä voimaan hyvin (Mach's gut). Ja viikonlopun tai vapaapäivän alla tulee listan perään vielä ajankohtainen lisäys. Hivenen ehkä liioittelun makua, sanon minä, ja tunnen itseni useimmiten uskomattoman epäkohteliaalta vaikuttavaksi, kun em. litania ei oikein luontevasti solju suustani. Onneksi muut tuntuvat pitävän toivotteluista sitäkin parempaa huolta, ja pitkälle selviää vain Kiitos samoinilla ja leveällä hymyllä. Toisaalta esim. tekstaria kirjoittaessa huomaa eron, kun nyt jo toivotteluun tottuneena koittaa saada suomalaiset versiot toivotuksista kuulostamaan luontevilta kaikki peräkanaa. Ei vaan käy, kuulostaa idioottimaiselta:)
Kaiken kaikkiaan vaikuttaa elo täällä reunalla maailmaa varsin hyvältä tällä hetkellä. Moni paikallinen ei huomaa minua ulkkariksi, koska kuulemma puhun niin "supergut" saksaa, eli kielen suhteen ei pitäisi olla tavoitteiden saavuttamisessa ongelmia. Toisaalta epäilen, että täällä ollaan vaan tottuneempia kummalliseen lausumiseen ja vääriin prepositioihin kuin yleiskielisempää saksaa puhuvien alueilla, eli luoteis-Saksassa, missä olen aiemmin majaillut. Yliopistolla valitsemani kurssit vaikuttavat varsin mielenkiintoisilta, eikä liian työmäärän pitäisi koitua myöskään onglmaksi, näyttäisin selviävän koko talvesta vain kahdella esitelmällä ja seminaarityöllä, joista toinen parityönä ja toinen englanniksi englanninkielisistä matskuista. Asuntolaan ja opiskelijatoimintaan integroituminenkin käy jo lähes luontevasti. Asuntolassahan se on tehty äärimmäisen helpoksi, senkun istahtaa persiilleen tupakkanurkkaan ja integroituu, mutta todellisuus ei kuitenkaan ole ihan niin näppärä, vaan on vaatinut tässä hiukan aikaa, jotta alan olla tarpeeksi tuttu naama ja nimi, jonka voi kutsua istahtamaan seuraan oluselle, tai nautiskelemaan sunnuntai-illan ratoksi snapseja..ja niin ilta kääntyy yöksi ja välllä aamuksi. Usein on kuitenkin parempi vaihtopehto mennä mukaan kuin kirota omassa huoneessaan mahdollista öykkämöykkää, jonka takia ei paljoa nukuta, paitsi korvatulppien ja tottumuksen kanssa. Jotain varmaan kertoo se tosiasia, että nykyään jos yöllä herätessä on todella hiljaista, kuulostaa se kummalliselta, mutta pieni puheensorina ( ja laulu) jommasta kummasta päästä käytävää varsin normaalilta.
Viikonloppureissu Müncheniin oli mitä mainioin. Uskomaton tuuri säiden suhteen jatkui koko viikonlopun, eli aurinko paistoi, ja lämpötila hipoi hellelukemia, ainakin vuodenaika huomioon ottaen, lauantain ja sunnuntain saimme nautiskella + 15 asteesta. Kaupunkikin näyttää auringossa paljon kauniimmalta.. München on valtava, niin kooltaan kuin historialtaan, ja yhdessä viikonlopussa siitä näkee vain pienen pintasiivun.
Vietin siis viime viikonlopun Münchenissä vaihtarireissulla. Bussilla Dresdenistä noin seitsemän tuntia, ja viikonloppu täynnä asiaankuuluvaa ohjelmaa, eli kaupunkikierrosta jalan ja bussilla, Olympiakylä (kesä 1972), ja tietysti, koska olimme Bayerissa. ohjelmassa oli Hofbräuhaus, maailman ehkä kuuluisin kapakki sekä vapaata tutustumista BMW:n pieneen ja vaatimattomaan mainostaloon, jota he itse nimittävät maailmaksi. Rakennus on jo arkkitehtuuriltaan mainitsemisen arvoinen, ja sisältönä on BMW:n uusimmat automallit ja teknisten innovaatioiden esittelyt. Autoihin ei valitettavasti päässyt sisään, mutta konepyöriin sai hyvän perstuntuman:) Kyseinen maailma on kuulemma myös syynä bemareiden viimeaikaiseen hinnannousuun. Noh, jos ei tiedä, mitä liioilla rahoillaan tekisi, voi aina hankkia 106 000€ maksavan BMW-katumaasturin.
München on 1,3 miljoonalla asukkaallaan yksi Saksan suurimmista kaupungeista, ja Bayernin pääkaupunkina talouden ehdoton veturi. Kaupunki on myös Saksan kalleimpia vuokratasoltaan ja yleiseltä hintatasoltaan. Dresdenin hintatasoon tottuuneelle se oli jo kauhistus, mutta suomalaiselle aika normaalit kahvilahinnat, jos ei erehtynyt sisään johonkin paikallisista hienoista kahviloista.
Oktoberfestin suhteen olimme kuukauden myöhässä, koska kyseistä juhlaa vietetään syyskuusta lokakuun ensimmäiseen viikonloppuun. Tämän vuotisilla juhlilla oli noin 6 miljoonaa kävijää, ja olutta kului noin 6 miljoonaa litraa. Eli niitä kuvista tuttuja isoja litran tuoppeja yhtä monta kappaletta. Oktoberfest on maailman suurin kansanjuhla, ja paikallisille lähes pyhä, mutta olutta juodaan toki myös loput 11 kuukautta vuodesta, ja halvemmalla. Festareitten puutteessa tyydyimme testaamaan "ein Maas Bier" (eli siis se litran tuopponen) Hofbräuhaus-panimoravintolassa. Panimo on siirtynyt kantakaupungista väljemmille vesille jo aikapäiviä sitten, mutta ravintola pysyy, ja tarjoilee litran tuoppeja päivittäin aamusta puoleen yöhön. Kanta-asiakkaat istuivat ja lauloivat ja pitivät mukavaa, ja joivat tietysti olutta omista tuopeistaan (lukittuja hyllyköitä pitkät rivit, ja ilmeisesti suvuittan omanlaisensa koristeet tuopissa), ja kyllä, miehillä oli todellakin nahkahousuja! Niitä lyhyitä, joissa on hupsut henkselit, ja joiden kanssa käytetään pitkiä villasukkia. Ehdottomasti näkemisen (ja kuulemisen) arvoista!
Kokonaisuutena viikonloppu oli hirmuisen hauska ja multikulturelli, jaoinhan majoituksen kolumbialaisen, marokkolaisen, georgialaisen ja kahden saksalaisen kanssa. Miten paljon riemua voikaan repiä kunkin kulttuurin erikoisuuksien vertailusta saksalaiseen kulttuuriin. Kuten oma jatkuva ihmettelyn aiheeni, eli hyvästelyt saksalaiseen tapaan. Suomessa sanotaan lähtiessä heippa, ja mahdollisesti toivotus hyvästä viikonlopusta tai yöstä, ja sekin mahdollisimman vähääsanaisesti, eikös vaan? Mitä tekee saksalainen? Hän sanoo heippa (Tschüssie), toivottaa hyvää paivänjatkoa" (einen schönen Tag noch), käskee jääviä "pitämään itsestään huolta" (Pass auf dich auf) ja vielä voimaan hyvin (Mach's gut). Ja viikonlopun tai vapaapäivän alla tulee listan perään vielä ajankohtainen lisäys. Hivenen ehkä liioittelun makua, sanon minä, ja tunnen itseni useimmiten uskomattoman epäkohteliaalta vaikuttavaksi, kun em. litania ei oikein luontevasti solju suustani. Onneksi muut tuntuvat pitävän toivotteluista sitäkin parempaa huolta, ja pitkälle selviää vain Kiitos samoinilla ja leveällä hymyllä. Toisaalta esim. tekstaria kirjoittaessa huomaa eron, kun nyt jo toivotteluun tottuneena koittaa saada suomalaiset versiot toivotuksista kuulostamaan luontevilta kaikki peräkanaa. Ei vaan käy, kuulostaa idioottimaiselta:)
Kaiken kaikkiaan vaikuttaa elo täällä reunalla maailmaa varsin hyvältä tällä hetkellä. Moni paikallinen ei huomaa minua ulkkariksi, koska kuulemma puhun niin "supergut" saksaa, eli kielen suhteen ei pitäisi olla tavoitteiden saavuttamisessa ongelmia. Toisaalta epäilen, että täällä ollaan vaan tottuneempia kummalliseen lausumiseen ja vääriin prepositioihin kuin yleiskielisempää saksaa puhuvien alueilla, eli luoteis-Saksassa, missä olen aiemmin majaillut. Yliopistolla valitsemani kurssit vaikuttavat varsin mielenkiintoisilta, eikä liian työmäärän pitäisi koitua myöskään onglmaksi, näyttäisin selviävän koko talvesta vain kahdella esitelmällä ja seminaarityöllä, joista toinen parityönä ja toinen englanniksi englanninkielisistä matskuista. Asuntolaan ja opiskelijatoimintaan integroituminenkin käy jo lähes luontevasti. Asuntolassahan se on tehty äärimmäisen helpoksi, senkun istahtaa persiilleen tupakkanurkkaan ja integroituu, mutta todellisuus ei kuitenkaan ole ihan niin näppärä, vaan on vaatinut tässä hiukan aikaa, jotta alan olla tarpeeksi tuttu naama ja nimi, jonka voi kutsua istahtamaan seuraan oluselle, tai nautiskelemaan sunnuntai-illan ratoksi snapseja..ja niin ilta kääntyy yöksi ja välllä aamuksi. Usein on kuitenkin parempi vaihtopehto mennä mukaan kuin kirota omassa huoneessaan mahdollista öykkämöykkää, jonka takia ei paljoa nukuta, paitsi korvatulppien ja tottumuksen kanssa. Jotain varmaan kertoo se tosiasia, että nykyään jos yöllä herätessä on todella hiljaista, kuulostaa se kummalliselta, mutta pieni puheensorina ( ja laulu) jommasta kummasta päästä käytävää varsin normaalilta.
perjantai 24. lokakuuta 2008
Retkeilyä
Taas on viikko vierähtänyt. Tänä aamuna oli lämpömittari ensimmäistä kertaa pakkasen puolella. (Huone oli kuitenkin suloisen lämmin, toisin kuin vessat, joissa ikkuna tai kaikki ikkunat ovat aina auki.)Aika tuntuu menevän nopeasti, vaikka touhut eivät kovin kummoisia olekaan. Toisaalta eihän voi odottaa, että elämä olisi päivittäin jotain erityistä ilotulitusta, täällä on kuitenkin tarkoitus ihan elää, eikä olla lomalla. Toisaalta aika valitsemani varsin kevyt opinto-ohjelma (jolla kuitenkin tulee 25op) jättää aika paljon aikaa ihmettelyyn. Tarkoituksena on myös, että viikonloput voi käyttää kaikenlaiseen tutustumiseen ja katseluun, eikä vain istua koneella vääntämässä esitelmiä tai laskareita:)
Viime viikonloppuna olin kaupunkikierroksella Dresdenin vanhassa kaupungissa. Frauenkirche ja toinen suuri kirkko, katolinen, joka ei tuhoutunut pommituksissa, ja Swingerhof, eli suuri palatsi-linna-rakennelma on ihmetelty muitten vaihtareitten kanssa. Oppaana kierroksella oli hupsu vanha setä, joka kertoili hauskoja juttuja historiasta ja laulaa lurautteli välillä vanhoja saksalaisia lauluja, sekä lausui Schilleriä ulkomuistista. Sää suosi jälleen kerran, aurinko paistoi aivan täydeltä terältä, vaikka olikin kylmää. Pipo, välihousut ja hanskat auttoivat tässäkin, vaikka paikalliset aina katsovatkin, että "Oh Gott, nyt sillä on jo hanskat käessä". Sunnuntaina kävin yhden vuosikurssini tytön kanssa seikkailemassa puulajipuistossa täällä Tharandtissa, lähinnä tutustuimme puiston uuteen laajennusosaan, Pohjois-Amerikkaan, jonne on siis istutettu pohjois-Amerikkalaisia puulajeja ja muita kasveja,sekä rakennettu muun muassa suuret järvet, Appalakit ja Rocky Mountainsit. Hienon näköistä, ja mikä työ siinä on ollutkaan. Oli myös opettavaista nähdä taas livenä paljon sellaisia puulajeja, joita ensimmäisenä opiskelusyksynä opeteltiin, mutta joita ei sen jälkeen juuri ole missään nähnyt.
Tiistain ohjelmassa oli taas tavanomainen klubi-ilta asuntolassa, jonka jäljiltä käytävä ui sammutusvaadon näköisessä aineessa.. ja juhlat olivat jatkuneet noin aamukuuteen, sen jälkeen oli noin tunnin verran hiljaista ennen kuin ensimmäiset herääjät taas alkoivat liikehdintänsä. Korvatulpat on hyvät, joskaan eivät tietysti auta, jos joku pelaa oven takana jalkapalloa käyttäen oveasi maalina..Monet asukkaat ovat asuneet täällä jo koko opiskeluaikansa, siis viidettä vuotta. Eli ehkä se ei ole niin paha kuitenkaan. Useimmat yöt ovat kuitenkin rauhallisia, eikä saa olla niin herkkäuninen, että herää siihen, kun naapurissa yskitään. Tätä et ikinä kokisi Suomessa, ja ainakin vielä siihen voi suhtautua huumorilla. Keskiviikkona olin Erasmus-reissulla tutustumassa Dresdenin ainoaan vielä toiminnassa olevaan olutpanimoon, kuinkas muuten. Kierros oli äärimmäisen mielenkiintoinen, ja lopuksi nautiskelimme ilmaista olutta ja panimon muita tuotteita hyvässä seurassa. Paikalliset Erasmus-pojat, jotka homman organisoivat olivat mainioita seuramieheä kaikki, ja oli hauska tavat muita vaihtareita. Tharandtissa asumisessa on siinä mielessä huono puolensa, että kaikki muut vaihtarit ovat Dresdenissä, jossa myös valtaosa aktiviteeteistä on. Toisaalta täällä meillä on ihan oma maailmamme. Huono puoli on myös se, että junalta asuntolalle on todella ikävä kipittää pimeän aikaan. Äitin lähettämä taskulamppu auttaa asiaa, ja taksi maksaa vain vitosen. Päädyin jälkimmäiseeen vaihtoehtoon myön keskiviikkona, sää kun oli lähinnä vettä saavista kaadettuna..
Luennoilla Suomi mainitaan varsin usein, olemmehan metsätaloudessa ja varsinkin puuntuonnissa sekä selluntuotannossa Euroopan suurin ja kaunein. Suomalaista metsäteollisuuden osaamista ja teollisuuden panostusta mm. saastuttamattomiin tuotantolaitoksiin arvostetaan. Noita asioita kun pitää jotenkin itsestäänselvyyksinä, niin ihmettelen vaan aika usein, että miten tuostakin noin iso numero tehdään. Kuten siitä, että motokuski saa tiedot halutuista puutavaralajeista sähköisenä päätteeleen keskellä metsää, ja puu lähtee tarvittaessa jo saman päivän aikana tehtaalle kaadon jälkeen.
Maanantaina alkaa saksankurssi. Opetusta on kahdesti viikossa, jso mahdun ryhmään, ja jos opetus vaikuttaa antoisalta. Ryhmän taso on kartoitettu tasokokeella, jonka kävin tekaisemassa viime viikolla. Saatan myös todeta, että opetus ei tuo minulle juurikaan mitään, ja tylsistyn, mutta toisaalta kielioppia ja paikallisia erikoisuuksia olisi hyvä kertailla muiden kanssa. Ennen maanantaita on kuitenkin vielä viikonloppu. Huomenna on tarkoitus mennä erasmuslasiten kanssa Moriztburgin linnaan, joka on hiukan Dresdenin ulkopuolella, ja viime käynnillä aivan upean kaunis paikka. Sunnuntaille on vuorossa toinen linna, Stolpen, jonne on myös vaihtariretki. Viikonlopun ajan kuvittelen itseni linnanneidoksi, ja olen äärimmäisen tyytyväinen kamerastani, jolla saa otettua todella hienoja kuvia..
Viime viikonloppuna olin kaupunkikierroksella Dresdenin vanhassa kaupungissa. Frauenkirche ja toinen suuri kirkko, katolinen, joka ei tuhoutunut pommituksissa, ja Swingerhof, eli suuri palatsi-linna-rakennelma on ihmetelty muitten vaihtareitten kanssa. Oppaana kierroksella oli hupsu vanha setä, joka kertoili hauskoja juttuja historiasta ja laulaa lurautteli välillä vanhoja saksalaisia lauluja, sekä lausui Schilleriä ulkomuistista. Sää suosi jälleen kerran, aurinko paistoi aivan täydeltä terältä, vaikka olikin kylmää. Pipo, välihousut ja hanskat auttoivat tässäkin, vaikka paikalliset aina katsovatkin, että "Oh Gott, nyt sillä on jo hanskat käessä". Sunnuntaina kävin yhden vuosikurssini tytön kanssa seikkailemassa puulajipuistossa täällä Tharandtissa, lähinnä tutustuimme puiston uuteen laajennusosaan, Pohjois-Amerikkaan, jonne on siis istutettu pohjois-Amerikkalaisia puulajeja ja muita kasveja,sekä rakennettu muun muassa suuret järvet, Appalakit ja Rocky Mountainsit. Hienon näköistä, ja mikä työ siinä on ollutkaan. Oli myös opettavaista nähdä taas livenä paljon sellaisia puulajeja, joita ensimmäisenä opiskelusyksynä opeteltiin, mutta joita ei sen jälkeen juuri ole missään nähnyt.
Tiistain ohjelmassa oli taas tavanomainen klubi-ilta asuntolassa, jonka jäljiltä käytävä ui sammutusvaadon näköisessä aineessa.. ja juhlat olivat jatkuneet noin aamukuuteen, sen jälkeen oli noin tunnin verran hiljaista ennen kuin ensimmäiset herääjät taas alkoivat liikehdintänsä. Korvatulpat on hyvät, joskaan eivät tietysti auta, jos joku pelaa oven takana jalkapalloa käyttäen oveasi maalina..Monet asukkaat ovat asuneet täällä jo koko opiskeluaikansa, siis viidettä vuotta. Eli ehkä se ei ole niin paha kuitenkaan. Useimmat yöt ovat kuitenkin rauhallisia, eikä saa olla niin herkkäuninen, että herää siihen, kun naapurissa yskitään. Tätä et ikinä kokisi Suomessa, ja ainakin vielä siihen voi suhtautua huumorilla. Keskiviikkona olin Erasmus-reissulla tutustumassa Dresdenin ainoaan vielä toiminnassa olevaan olutpanimoon, kuinkas muuten. Kierros oli äärimmäisen mielenkiintoinen, ja lopuksi nautiskelimme ilmaista olutta ja panimon muita tuotteita hyvässä seurassa. Paikalliset Erasmus-pojat, jotka homman organisoivat olivat mainioita seuramieheä kaikki, ja oli hauska tavat muita vaihtareita. Tharandtissa asumisessa on siinä mielessä huono puolensa, että kaikki muut vaihtarit ovat Dresdenissä, jossa myös valtaosa aktiviteeteistä on. Toisaalta täällä meillä on ihan oma maailmamme. Huono puoli on myös se, että junalta asuntolalle on todella ikävä kipittää pimeän aikaan. Äitin lähettämä taskulamppu auttaa asiaa, ja taksi maksaa vain vitosen. Päädyin jälkimmäiseeen vaihtoehtoon myön keskiviikkona, sää kun oli lähinnä vettä saavista kaadettuna..
Luennoilla Suomi mainitaan varsin usein, olemmehan metsätaloudessa ja varsinkin puuntuonnissa sekä selluntuotannossa Euroopan suurin ja kaunein. Suomalaista metsäteollisuuden osaamista ja teollisuuden panostusta mm. saastuttamattomiin tuotantolaitoksiin arvostetaan. Noita asioita kun pitää jotenkin itsestäänselvyyksinä, niin ihmettelen vaan aika usein, että miten tuostakin noin iso numero tehdään. Kuten siitä, että motokuski saa tiedot halutuista puutavaralajeista sähköisenä päätteeleen keskellä metsää, ja puu lähtee tarvittaessa jo saman päivän aikana tehtaalle kaadon jälkeen.
Maanantaina alkaa saksankurssi. Opetusta on kahdesti viikossa, jso mahdun ryhmään, ja jos opetus vaikuttaa antoisalta. Ryhmän taso on kartoitettu tasokokeella, jonka kävin tekaisemassa viime viikolla. Saatan myös todeta, että opetus ei tuo minulle juurikaan mitään, ja tylsistyn, mutta toisaalta kielioppia ja paikallisia erikoisuuksia olisi hyvä kertailla muiden kanssa. Ennen maanantaita on kuitenkin vielä viikonloppu. Huomenna on tarkoitus mennä erasmuslasiten kanssa Moriztburgin linnaan, joka on hiukan Dresdenin ulkopuolella, ja viime käynnillä aivan upean kaunis paikka. Sunnuntaille on vuorossa toinen linna, Stolpen, jonne on myös vaihtariretki. Viikonlopun ajan kuvittelen itseni linnanneidoksi, ja olen äärimmäisen tyytyväinen kamerastani, jolla saa otettua todella hienoja kuvia..
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Luentojen alku
Tämän viikon alusta alkoivat luennot pyöriä, ja viikonloppuna sainkin jonkinlaista tolkkua siitä, mitä voisin opiskella. Tiistaiaamuna kävin tapaamassa laitoksen Erasmus-koordinaattoria, ja sain vahvistuksen, että voin käydä valitsemiani kursseja, ja että olin tulkinnut kehystuntisuunnitelmaa oikein. Ongelmana oli lähinnä, että kurssit joita olisin käymässä tarjotaan viimeistä kertaa ennen kuin ensi vuonna siirrytään kaksiportaisessa järjestelmässä maisterivaiheen opintoihin ensimmäistä kertaa. Missään ei siis ole kerrottu, mitä kursseilla pitää tehdä ja paljonko niistä voi saada eurooppalaisia opintopisteitä. KUrssien vaativuuden arviointi on siis hieman hankalaa. Päätin siis vain yksinkertaisesti käydä ainakin tällä viikolla kuuntelemassa kurssien luennot (kun mitä muutakaan päivät pitkät tekisi) ja jätän sitten ylimääräisiltä tuntuvat kurssit pois. Huomenna käyn allekirjoituttamassa Learning Agreementini, ja sitten on kaikki oikein virallista.
Kursseikseni valikoitui kattava annos ekonomiaa, se kun tuntuu olevan 7. lukukauden (jolla siis olen, mikä kurssimuotoisuus?) teema. Maailman metsätaloutta, metsätalouden liiketaloutta, itä-euroopan metsätaloutta ja metsällistä taloustiedettä, siis lähinnä resurssi- ja ympäristötaloustiedettä, sekä kurssi metsäpolittiikkaa ja mahdollisesti metsäsuunnittelua.
Opiskelijaruokailu on täällä aina elämys. Mensa tarjoaa yleensä kahta ruokavaihtoa, joista toinen on aika usein kasvisvaihtoehto (tai sisältää vain naudanlihaa porsaan sijasta), lisäksi valittavana on lusikkabaari, jossa on keittoa tai muuta lusikoitavaa. Hinnat ovat edulliset, 1,5-2€, mutta eipä ateriaan mitään salaatteja, leipiä tai juomia kuulu, edes vesihanaa ei ole tiskin päässä. Tähän mennessä ruoka on ollut syötävää, joskin pääasiallisena makuna on rasva, ja mikä ei maista rasvalta, maistaa etikalta. Kaikki paistettu tuntuu olevan gratinoitua, ja kaali on uitettu etikassa. Ruoka-annosen koossa ei ole kyllä ole valittamista, pitäisi isompikin nälkä lähteä. Ruokalan tädit jo tässä männäpäivänä moneen kertaan varmistivat minulta, olenko ihan varma, että kaksi perunaa riittää, kun kiljuin "vähemmän, vähemmän, bitte" tiskin toiselta puolen. Täällähän siis annosta ei inte kasata. Annoskoko olisi siis ollut sellainen saunakuupallinen perunaa siinäkin annoksessa. Salaatia on siis koitettava syödä kovasti iltaisin kämpillä, tai muutun maalaisperunaksi itsekin (siis sellainen paksu, pehmeä ja rasvainen, mutta ah, niin makoisa, majoneesin kera nautittuna):)
Vapaa-aikaani olen käyttänyt erilaisten exkursioiden suunnitteluun. Yliopisto ja muut vaihtariorganisaatiot tarjoavat varsin kattavasti erilaisia retkiä, tutustumisäyntejä ja viikonloppumatkoja Dresdenin lähellä ja vähän kauempanakin varsin edulliseen hintaan, ja minähän leikin turistia. Suunnitelmissa on erilaisten Dresdenin reissujen (vanha kaupunki, olutpanimo, VW:n tehdas...) lisäksi ainakin Praha ja München. Myös muutama päivävaellus on suunnitelmissa, ja toivottavasti saan järkättyä niitä enemmänkin, koska luonto ja maantiede Sachsenissa pitäisi olla varsin monipuolinen ja kiinnostava pohjoiden kasvatille.
Ihmisiin tutustuminen on edelleen aika hankalaa, mutta luennoilla näyttäytyminen tuntuu auttavan. Moni on jo uskaltautunut kysymäänkin, kuka olen, ja mitä teen täällä, ja aina kun vaan sopivan raon keksii, missä voi työnnäitä seuraan, se onnistuu kyllä. Jotenkin vaan tuo itsensä mukaan tunkeminen tuntuu varsin hankalalta. Vaihtariporukassa tilanne olisi tietysti eri, mutta muut vaihtarit ovat Dresdenissä, ja minä täällä. Junia kyllä kulkisi, se ei ole ongelma, mutta ongelma on täällä päässä asemalle pääseminen ja poistulo, katuvalaistus kun on varsin surkea, eikä asuntolalle asti ole jalkakäytävää, ja autot ajavat täällä tunnetusti kovaa, joten tuntuu varsin epämiellyttävältä lähteä tuonne taivaltamaan. Tähänkin koitan saada ratkaisua, jotta pääsen tutustumaan myös ilta-aktiviteetteihin (teattereita, operettia, oopperaa, konsertteja kaikkea on aivan mielin määrin tarjolla) ainakin jossain määrin.
Kursseikseni valikoitui kattava annos ekonomiaa, se kun tuntuu olevan 7. lukukauden (jolla siis olen, mikä kurssimuotoisuus?) teema. Maailman metsätaloutta, metsätalouden liiketaloutta, itä-euroopan metsätaloutta ja metsällistä taloustiedettä, siis lähinnä resurssi- ja ympäristötaloustiedettä, sekä kurssi metsäpolittiikkaa ja mahdollisesti metsäsuunnittelua.
Opiskelijaruokailu on täällä aina elämys. Mensa tarjoaa yleensä kahta ruokavaihtoa, joista toinen on aika usein kasvisvaihtoehto (tai sisältää vain naudanlihaa porsaan sijasta), lisäksi valittavana on lusikkabaari, jossa on keittoa tai muuta lusikoitavaa. Hinnat ovat edulliset, 1,5-2€, mutta eipä ateriaan mitään salaatteja, leipiä tai juomia kuulu, edes vesihanaa ei ole tiskin päässä. Tähän mennessä ruoka on ollut syötävää, joskin pääasiallisena makuna on rasva, ja mikä ei maista rasvalta, maistaa etikalta. Kaikki paistettu tuntuu olevan gratinoitua, ja kaali on uitettu etikassa. Ruoka-annosen koossa ei ole kyllä ole valittamista, pitäisi isompikin nälkä lähteä. Ruokalan tädit jo tässä männäpäivänä moneen kertaan varmistivat minulta, olenko ihan varma, että kaksi perunaa riittää, kun kiljuin "vähemmän, vähemmän, bitte" tiskin toiselta puolen. Täällähän siis annosta ei inte kasata. Annoskoko olisi siis ollut sellainen saunakuupallinen perunaa siinäkin annoksessa. Salaatia on siis koitettava syödä kovasti iltaisin kämpillä, tai muutun maalaisperunaksi itsekin (siis sellainen paksu, pehmeä ja rasvainen, mutta ah, niin makoisa, majoneesin kera nautittuna):)
Vapaa-aikaani olen käyttänyt erilaisten exkursioiden suunnitteluun. Yliopisto ja muut vaihtariorganisaatiot tarjoavat varsin kattavasti erilaisia retkiä, tutustumisäyntejä ja viikonloppumatkoja Dresdenin lähellä ja vähän kauempanakin varsin edulliseen hintaan, ja minähän leikin turistia. Suunnitelmissa on erilaisten Dresdenin reissujen (vanha kaupunki, olutpanimo, VW:n tehdas...) lisäksi ainakin Praha ja München. Myös muutama päivävaellus on suunnitelmissa, ja toivottavasti saan järkättyä niitä enemmänkin, koska luonto ja maantiede Sachsenissa pitäisi olla varsin monipuolinen ja kiinnostava pohjoiden kasvatille.
Ihmisiin tutustuminen on edelleen aika hankalaa, mutta luennoilla näyttäytyminen tuntuu auttavan. Moni on jo uskaltautunut kysymäänkin, kuka olen, ja mitä teen täällä, ja aina kun vaan sopivan raon keksii, missä voi työnnäitä seuraan, se onnistuu kyllä. Jotenkin vaan tuo itsensä mukaan tunkeminen tuntuu varsin hankalalta. Vaihtariporukassa tilanne olisi tietysti eri, mutta muut vaihtarit ovat Dresdenissä, ja minä täällä. Junia kyllä kulkisi, se ei ole ongelma, mutta ongelma on täällä päässä asemalle pääseminen ja poistulo, katuvalaistus kun on varsin surkea, eikä asuntolalle asti ole jalkakäytävää, ja autot ajavat täällä tunnetusti kovaa, joten tuntuu varsin epämiellyttävältä lähteä tuonne taivaltamaan. Tähänkin koitan saada ratkaisua, jotta pääsen tutustumaan myös ilta-aktiviteetteihin (teattereita, operettia, oopperaa, konsertteja kaikkea on aivan mielin määrin tarjolla) ainakin jossain määrin.
perjantai 10. lokakuuta 2008
Väsyttävää
Viimeaikaiset kuulumiset ovat olleet lähinnä päätöntä haahuilua. Paikallinen tutorointi ei ole kummoista, eli kaikki pitää koittaa itse selvittää, ja kussakin toimistossa ollaan vain siihen ja siihen aikaan tavattavissa, ja yhdellä nettitunnuksella ei voi käyttää kuin yhden paikan koneita, ja muihin koneisiin pitää anoa eri tunnukset, jotka saat parin päivän päästä. Käsittämätöntä. Nyt sain kuitenkin netin toimimaan (katkoo kyllä välillä) omassa huoneessani, joten kaikenlaisten asioden selvittäminen on paljon helpompaa, kun ei aina tarvitse ajaa junalla Dresdeniin nettikahvilaan. Tiistaina tapaan paikallisen Erasmus-koordinaattorin, niin kai asiat tässä selviää. Sietäisi ainakin, luennot kun alkavat tosissaan maanantaina. Tarjottavat kurssit on jotenkin tavattoman vaikeasti löydettävissä, ja opinnot jaotellaan opintovuosien mukaan. Opintosysteemi on myös täällä muuttumassa kaksivaiheiseen kandi-maisteri-systeemiin, ja maisterivaiheen opintoja tarjotaan ensimmäisen kerran vasta vuoden päästä. Tällä hetkellä kuitenkin ihmiset opiskelevat vanhan diplomi-opinto-ohjelman mukaisesti, ja niihin opintoihin minäkin oletettavasti olisin osallistumassa, tarjottavia opintoja ei vain löydä listattuna missään. Mitenkähän minun pitäisi saada lukujärjestykseni tehtyä, kysynpähän vaan?
Odotan kyllä opintojen alkua kovasti, loppuu tämä toimettomana notkuminen. Dresdenin nähtävyyksienkään katselu ei paljoa yksinään innosta, varsinkin kun sää ei ole ollut mitenkään kummoinen. Viikonlopuksi on kuitenkin luvassa aurinkoista ja lähes 20 astetta lämmintä. Huomenna on myös vaihtareille järjestetty kaupunkikierros, jossa pääsee tutustumaan paikallisen kaupunkiliikenteen järjestelmään ja ajelemaan ratikoilla ympäriinsä. Viikon kuluttua on luvassa sitten varsinainen nähtävyyskierros. Toivottavasti sää on tuolloinkin vielä hyvä.
Asuntolassa on lisäkseni yksi toinen vaihtari, poika Unkarista. Tiedekuntaan on tulossa puolen tusinaa afrikkalaista ja aasialaista opiskelijaa "Tropical Forestry" -koulutusohjelmaan, mutta muista vaihtareista ei ole havaintoja. Täällä ollaan siis todella paikallisten parissa.
Iso väsy saa täällä ihan uusia mittasuhteita taas. Viikon kaksi ensimmäistä yötä jäivät varsin rikkonaisiksi johtuen asuntolassa pidetyistä bileistä, ja ilmeisesti välillä vähän epätoivoinenkin yrittäminen asioiden ja elämän täällä järjestämiseksi ottaa voimille, vaikka saisikin nukuttua. Päiväunet on pop. Totesin myös, että kattila, jonka sain aloituspaketissani ( josta siis maksoin) on täysin mitääntekemätön, vesilitran kuumeneminen vei puoli tuntia, eikä siitä missään vaiheessa tullut kiehuvaa. Toisten kattiloissa vesi kyllä kiehui iloisesti, joten menen huomenna ostamaan itselleni uuden kattilan. Vedenkeittimenkin hankintaa mietin tosissani, vaikka tuntuukin tyhmältä ostaa uusia tavaroita, kun Suomessa on jo kaikkea kaapit pullollaan. No, minkäs tekee. Elettävä se on täälläkin. Ensimmäinen pyykinpesukertakin järkytti, pesukoneita on yksi, asuntolapaikkoja talossa 63. Ja koneellisen hinta on vaatimattomat 2,10 E, ja kuivaaja lisäksi 1,10€. Ei paljoa tarvitse pyykkejä värin mukaan erotella, kunhan saa vaan kaiken mahdollisen sisään, kun koneelle pääsee.
Totesin myös, että pakkasin aivan väärät tavarat mukaani Suomesta. Oisin vain ottanut vaelluskengät ja fleece-takkeja, niin olisin sulautunut täydellisesti joukkoon täällä. Kenties posti tuo, niin säästyy ostamiselta. Paikallinen yo-kunta järjestää nimittäin runsaasti päivävaelluksia ympäri Sachsenia, ja niille ei ihan pikkukengillä viitsi lähteä. Vaeltaminen on kuitenkin erinomainen keino tutustua paikalliseen luontoon, joka on muodoiltaan varsin monipuolinen.
Meneillään on ilmeisesti kulttuurishokin ärsytysvaihe, kun päällimäisenä tuntemuksena on kaiken vaikeus ja hankaluus, ja välillä toivoo hetkittäin, että olisi vain yksinkertaisessa, tutussa Suomessa, jossa opetusohjelma on selkeä ja ruokalassa saa salaattia ja juomia samaan hintaan. Vaan kun tietää, että ei elämässä pitkälle pääse, jos ikinä ei mitään uutta koita, ja että Joensuussa ollessa ärsyttäisi se, että on siellä, eikä jossain etsimässä uusia kokemuksia, niin näillä mennään. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu, ja 6 kuukautta on loppujen lopuksi lyhyt aika. Siis juuri kun on tottunut ja oppinut olemaan täällä, niin lähtee pois.
Odotan kyllä opintojen alkua kovasti, loppuu tämä toimettomana notkuminen. Dresdenin nähtävyyksienkään katselu ei paljoa yksinään innosta, varsinkin kun sää ei ole ollut mitenkään kummoinen. Viikonlopuksi on kuitenkin luvassa aurinkoista ja lähes 20 astetta lämmintä. Huomenna on myös vaihtareille järjestetty kaupunkikierros, jossa pääsee tutustumaan paikallisen kaupunkiliikenteen järjestelmään ja ajelemaan ratikoilla ympäriinsä. Viikon kuluttua on luvassa sitten varsinainen nähtävyyskierros. Toivottavasti sää on tuolloinkin vielä hyvä.
Asuntolassa on lisäkseni yksi toinen vaihtari, poika Unkarista. Tiedekuntaan on tulossa puolen tusinaa afrikkalaista ja aasialaista opiskelijaa "Tropical Forestry" -koulutusohjelmaan, mutta muista vaihtareista ei ole havaintoja. Täällä ollaan siis todella paikallisten parissa.
Iso väsy saa täällä ihan uusia mittasuhteita taas. Viikon kaksi ensimmäistä yötä jäivät varsin rikkonaisiksi johtuen asuntolassa pidetyistä bileistä, ja ilmeisesti välillä vähän epätoivoinenkin yrittäminen asioiden ja elämän täällä järjestämiseksi ottaa voimille, vaikka saisikin nukuttua. Päiväunet on pop. Totesin myös, että kattila, jonka sain aloituspaketissani ( josta siis maksoin) on täysin mitääntekemätön, vesilitran kuumeneminen vei puoli tuntia, eikä siitä missään vaiheessa tullut kiehuvaa. Toisten kattiloissa vesi kyllä kiehui iloisesti, joten menen huomenna ostamaan itselleni uuden kattilan. Vedenkeittimenkin hankintaa mietin tosissani, vaikka tuntuukin tyhmältä ostaa uusia tavaroita, kun Suomessa on jo kaikkea kaapit pullollaan. No, minkäs tekee. Elettävä se on täälläkin. Ensimmäinen pyykinpesukertakin järkytti, pesukoneita on yksi, asuntolapaikkoja talossa 63. Ja koneellisen hinta on vaatimattomat 2,10 E, ja kuivaaja lisäksi 1,10€. Ei paljoa tarvitse pyykkejä värin mukaan erotella, kunhan saa vaan kaiken mahdollisen sisään, kun koneelle pääsee.
Totesin myös, että pakkasin aivan väärät tavarat mukaani Suomesta. Oisin vain ottanut vaelluskengät ja fleece-takkeja, niin olisin sulautunut täydellisesti joukkoon täällä. Kenties posti tuo, niin säästyy ostamiselta. Paikallinen yo-kunta järjestää nimittäin runsaasti päivävaelluksia ympäri Sachsenia, ja niille ei ihan pikkukengillä viitsi lähteä. Vaeltaminen on kuitenkin erinomainen keino tutustua paikalliseen luontoon, joka on muodoiltaan varsin monipuolinen.
Meneillään on ilmeisesti kulttuurishokin ärsytysvaihe, kun päällimäisenä tuntemuksena on kaiken vaikeus ja hankaluus, ja välillä toivoo hetkittäin, että olisi vain yksinkertaisessa, tutussa Suomessa, jossa opetusohjelma on selkeä ja ruokalassa saa salaattia ja juomia samaan hintaan. Vaan kun tietää, että ei elämässä pitkälle pääse, jos ikinä ei mitään uutta koita, ja että Joensuussa ollessa ärsyttäisi se, että on siellä, eikä jossain etsimässä uusia kokemuksia, niin näillä mennään. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu, ja 6 kuukautta on loppujen lopuksi lyhyt aika. Siis juuri kun on tottunut ja oppinut olemaan täällä, niin lähtee pois.
perjantai 3. lokakuuta 2008
Vaihtoehtoisen todellisuuden uutisia
tarjoillaan tällä kertaa Länsi-Saksasta, "kotonta". Saksalaiset juhlivat tänään yhdistymisen vuosipäivää, minkä ansiosta saamme nauttia vapaasta perjantaista eli pitkästä viikonlopusta. Tulin viettämään sitä vaihto-oppilasaikaiseen perheeseeni. Ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin jäädä verisen pään kanssa puolityhjään asuntolaan. Päästä lisää tuonnempana.
Keskiviikkona heräsin nuorisohostellista, ja lähdin etsiskelemään asuntotoimistoa saadakseni vuokrasopimuksen ja päästäkseni siten siis matkalaukustani eroon ja näkemään tulevan valtakuntani. Löysin toimiston tuurihaukan lailla käveltyäni suoraan sen eteen matkallani päärautatieasemalle karttaa ostamaan. Hienoisen jonotuksen jälkeen sain maksulapun, jolla juostiin seuraavaan kerrokseen jonottamaan vuokratakuun maksua varten ja sitten takaisin alkuperäiseen jonoon odottamaan vuokrasopparin allekirjoittamista. Kaikki tämä sujui suht kivuttomasti. Sitten vain hakemaan laukku säilostä, etsimään paikallisjuna kohti böndeä, ja olin matkalla paikkaan, jota seuraavan puoli vuotta kutsun kodikseni.
Tässä vaiheessa olin myös tajunnut, että lähetettyäni tutkintotodistukseni Suomessa takaisin tiedekuntaan korjattavaksi, minulla ei ollut Suomesta opiskelutodistusta, joka piti olla mukana yliopistolle (TU) ilmoittautumiseen. Soitin Joensuuhun opiskelijapalveluihin, huokaisin helpotuksesta, ja oletin, että paperi on tulostettavissa spostistani heti kohta. Näin ei ollut, kuten illalla totesin. Torstaina soittelin paperin perään ja laittelin mailia opiskelijapalveluihin lähes paniikissa, vain todetakseni sitten yliopistolla, että kukaan ei kysynyt koko paperin perään. No, nyt se on jo postissani. Ja korjattu tutkintotodistuskin on tulossa.
Asuntola Tharandtissa ( 20 min. junalla Dresdenistä)on kylän korkeimman kukkulan päällä. Taksikuski kysyi, onko minulla kenties aviomies matkalaukussa, kun se on niin painava. Juu, totta kai. Hieno nainen ei koskaan matkusta yksin, ja ladies travel light. Päättää nyt sitten, kumpi olen:) Ystävällinen asuntolatutori antoi minulle avaimeni, näytti huoneeni ja esitteli muuten paikkoja. Huoneeni on iso, ja siellä on paljon kaappeja, pari pöytää, tuoleja, ihan ok sänky ja tuuletusikkunat niin korkealle, että jouduin kurottelemaan pöydällä seisten saadakseni ne jotenkuten kiinni. Täytyy varmaan pyytää jotakuta pidempää sulkemaan ne myöhemmin kunnolla. Ensimmäisenä aamuna tajusin myös syyn saksalaisten tuuletusintoon. Huoneissa ei missään ole minkäänlaisia alkeellisiakaan ilmanvaihtoröörejä, joten herätessä on todella tunkkaista.
Huoneeni on asuntolassa miesten kerroksessa, eikä sitä ole siivottu todennäköisesti viimeiseen viiteen vuoteen. Minulle taloa esitellyt nuori mies totesi tyynesti, että suihkuun mennessäsi laitat suihkuhuoneen oven sisäpuolelta lukkoon, niin kukaan ei tule omin lupineen. Ja kaikki muut asukkaat pitävät minusta varmaan kovasti, kun läväytän oven lukkoon, ja kymmenen äijää jonottaa ulkopuolella suihkuun..( ja heti ensimmäsenä aamuna siivooja oli avannut oven selkosen selälleen minun ollessa suihkussa..) Vessoista ei ollut mitään puhetta, onhan siellä sentään koppejakin, mitä yt kopeille päästäkseen on mentävä pisuaarien ohi. No, ehkä niitä ei käytetä kovin paljoa..Tavaroitani on voinut kuvitellakaan purkavani ennen kuin maanantaina toivottavasti saan lainattua joltakulta siivouskamoja, ja räjäytettyä kämpästä vuosikymmenten liat pois ainakin pintapuolisesti. Hetken verran piti istua tuijottamassa seinään, että mihin hittoon olen itseni laittanut.
Noh, kuitenkin. Lämmitys toimii, patteri kuumeni todella kuumaksi, ja huone lämpeni mukavasti. Asuntolassa on ainakin kolme mukavaa koirulaista eri asukkailla, ja niitä saa rapsutella. Paikalla olleet muut asukkaat vaikuttivat varsin mukavilta ja auttavaisilta, ja naapurihuone on kerhotila, joka on täynnä olutkoreja. Asuntola sijaitsee ihan hornan kuusessa, mutta metsän läpi pääsee varsin nopeasti oikopolkua (jyrkkä ja kivinen:) kylän keskustaan. Ja minulla on oma jääkaappi, jossa ei kukaan säilytä lihaa, jolla on vielä jalat tallella.
Siihen veriseen päähän palatakseni.. Ensimmäisenä iltanani odottelin talonmiestä tai opiskelijatutoria takaisin saadakseni keittiötavara-aloituspakettini voidakseni syödä. Kävin kysymässä heidän paikallaoloaan kerhotilasta, ja sain vastaukseksi heidän olevan metsällä, mutta tulevan ehkä noin tunnin kuluttua takaisin. Tulivathan he, ja saalista oli saatu. Ensimmäinen sisäänkävelijä, joku metsätieteellisen opiskelija, kantoi kasvot onnesta hehkuen veristä päätä sarvesta mukanaan. Jonkinnäköinen kauris/peura oli kohdannut loppunsa, ja verinen pää, josta kai tulee trofee ampujan seinälle, tuotiin sisälle juhlittavaksi. Pää päätyi kerhohuoneen pöydälle, ja ympärillä alkoi oluenjuonti ja muu asiaan kuuluva juhlinta. Erinäisiä veritahroja oli ainakin vielä seuraavana aamuna pitkin käytävien lattioita. Onneksi en ole herkkämielisempi, oisi voinut tulla iltapala takaisin päin..Aamulla päätä, saatikka saaliin muita osia ei enää näkynyt, en niitä tosin erityisemmin haeskellutkaan.
Täällä voi yliopistossa suorittaa metsästyskortin, ja saada siitä vielä opintopisteitäkin, joten asianharrastus lienee varsin ymmärrettävää, ja ympäristö tarjoaa siihen mitä mainioimmat puitteet. Kummallakaan metsästäjällä ei kyllä ollut mitään punaista päällään, joten täällä ei kai sitten satu kukaan vahingossa jonkun toisen luodin tielle. Täytyy varmaan kysellä metsästysmetodeista joltakulta vähän enemmän. Saaliitkin ovat pienempiä kuin kotoisassa hirvi- tai karhujahdissa..
Tässä tämänkertainen vaihtoehtoisen todellisuuden uutiskatsaus. Tosiuutisista ei olekaan mitään hajua, koska en ole ehtinyt TV:n tai radion ääreen mitään kuulemaan. Nyt pidämme viikonloppua perheen parissa loikoen, ja maanantaina alkaa orientointi yliopistolla. Luennot alkavat 13. päivä.
Keskiviikkona heräsin nuorisohostellista, ja lähdin etsiskelemään asuntotoimistoa saadakseni vuokrasopimuksen ja päästäkseni siten siis matkalaukustani eroon ja näkemään tulevan valtakuntani. Löysin toimiston tuurihaukan lailla käveltyäni suoraan sen eteen matkallani päärautatieasemalle karttaa ostamaan. Hienoisen jonotuksen jälkeen sain maksulapun, jolla juostiin seuraavaan kerrokseen jonottamaan vuokratakuun maksua varten ja sitten takaisin alkuperäiseen jonoon odottamaan vuokrasopparin allekirjoittamista. Kaikki tämä sujui suht kivuttomasti. Sitten vain hakemaan laukku säilostä, etsimään paikallisjuna kohti böndeä, ja olin matkalla paikkaan, jota seuraavan puoli vuotta kutsun kodikseni.
Tässä vaiheessa olin myös tajunnut, että lähetettyäni tutkintotodistukseni Suomessa takaisin tiedekuntaan korjattavaksi, minulla ei ollut Suomesta opiskelutodistusta, joka piti olla mukana yliopistolle (TU) ilmoittautumiseen. Soitin Joensuuhun opiskelijapalveluihin, huokaisin helpotuksesta, ja oletin, että paperi on tulostettavissa spostistani heti kohta. Näin ei ollut, kuten illalla totesin. Torstaina soittelin paperin perään ja laittelin mailia opiskelijapalveluihin lähes paniikissa, vain todetakseni sitten yliopistolla, että kukaan ei kysynyt koko paperin perään. No, nyt se on jo postissani. Ja korjattu tutkintotodistuskin on tulossa.
Asuntola Tharandtissa ( 20 min. junalla Dresdenistä)on kylän korkeimman kukkulan päällä. Taksikuski kysyi, onko minulla kenties aviomies matkalaukussa, kun se on niin painava. Juu, totta kai. Hieno nainen ei koskaan matkusta yksin, ja ladies travel light. Päättää nyt sitten, kumpi olen:) Ystävällinen asuntolatutori antoi minulle avaimeni, näytti huoneeni ja esitteli muuten paikkoja. Huoneeni on iso, ja siellä on paljon kaappeja, pari pöytää, tuoleja, ihan ok sänky ja tuuletusikkunat niin korkealle, että jouduin kurottelemaan pöydällä seisten saadakseni ne jotenkuten kiinni. Täytyy varmaan pyytää jotakuta pidempää sulkemaan ne myöhemmin kunnolla. Ensimmäisenä aamuna tajusin myös syyn saksalaisten tuuletusintoon. Huoneissa ei missään ole minkäänlaisia alkeellisiakaan ilmanvaihtoröörejä, joten herätessä on todella tunkkaista.
Huoneeni on asuntolassa miesten kerroksessa, eikä sitä ole siivottu todennäköisesti viimeiseen viiteen vuoteen. Minulle taloa esitellyt nuori mies totesi tyynesti, että suihkuun mennessäsi laitat suihkuhuoneen oven sisäpuolelta lukkoon, niin kukaan ei tule omin lupineen. Ja kaikki muut asukkaat pitävät minusta varmaan kovasti, kun läväytän oven lukkoon, ja kymmenen äijää jonottaa ulkopuolella suihkuun..( ja heti ensimmäsenä aamuna siivooja oli avannut oven selkosen selälleen minun ollessa suihkussa..) Vessoista ei ollut mitään puhetta, onhan siellä sentään koppejakin, mitä yt kopeille päästäkseen on mentävä pisuaarien ohi. No, ehkä niitä ei käytetä kovin paljoa..Tavaroitani on voinut kuvitellakaan purkavani ennen kuin maanantaina toivottavasti saan lainattua joltakulta siivouskamoja, ja räjäytettyä kämpästä vuosikymmenten liat pois ainakin pintapuolisesti. Hetken verran piti istua tuijottamassa seinään, että mihin hittoon olen itseni laittanut.
Noh, kuitenkin. Lämmitys toimii, patteri kuumeni todella kuumaksi, ja huone lämpeni mukavasti. Asuntolassa on ainakin kolme mukavaa koirulaista eri asukkailla, ja niitä saa rapsutella. Paikalla olleet muut asukkaat vaikuttivat varsin mukavilta ja auttavaisilta, ja naapurihuone on kerhotila, joka on täynnä olutkoreja. Asuntola sijaitsee ihan hornan kuusessa, mutta metsän läpi pääsee varsin nopeasti oikopolkua (jyrkkä ja kivinen:) kylän keskustaan. Ja minulla on oma jääkaappi, jossa ei kukaan säilytä lihaa, jolla on vielä jalat tallella.
Siihen veriseen päähän palatakseni.. Ensimmäisenä iltanani odottelin talonmiestä tai opiskelijatutoria takaisin saadakseni keittiötavara-aloituspakettini voidakseni syödä. Kävin kysymässä heidän paikallaoloaan kerhotilasta, ja sain vastaukseksi heidän olevan metsällä, mutta tulevan ehkä noin tunnin kuluttua takaisin. Tulivathan he, ja saalista oli saatu. Ensimmäinen sisäänkävelijä, joku metsätieteellisen opiskelija, kantoi kasvot onnesta hehkuen veristä päätä sarvesta mukanaan. Jonkinnäköinen kauris/peura oli kohdannut loppunsa, ja verinen pää, josta kai tulee trofee ampujan seinälle, tuotiin sisälle juhlittavaksi. Pää päätyi kerhohuoneen pöydälle, ja ympärillä alkoi oluenjuonti ja muu asiaan kuuluva juhlinta. Erinäisiä veritahroja oli ainakin vielä seuraavana aamuna pitkin käytävien lattioita. Onneksi en ole herkkämielisempi, oisi voinut tulla iltapala takaisin päin..Aamulla päätä, saatikka saaliin muita osia ei enää näkynyt, en niitä tosin erityisemmin haeskellutkaan.
Täällä voi yliopistossa suorittaa metsästyskortin, ja saada siitä vielä opintopisteitäkin, joten asianharrastus lienee varsin ymmärrettävää, ja ympäristö tarjoaa siihen mitä mainioimmat puitteet. Kummallakaan metsästäjällä ei kyllä ollut mitään punaista päällään, joten täällä ei kai sitten satu kukaan vahingossa jonkun toisen luodin tielle. Täytyy varmaan kysellä metsästysmetodeista joltakulta vähän enemmän. Saaliitkin ovat pienempiä kuin kotoisassa hirvi- tai karhujahdissa..
Tässä tämänkertainen vaihtoehtoisen todellisuuden uutiskatsaus. Tosiuutisista ei olekaan mitään hajua, koska en ole ehtinyt TV:n tai radion ääreen mitään kuulemaan. Nyt pidämme viikonloppua perheen parissa loikoen, ja maanantaina alkaa orientointi yliopistolla. Luennot alkavat 13. päivä.
maanantai 29. syyskuuta 2008
Vihdoinkin lähdössä!
Nyt ollaan jo kalkkiviivoilla, näin kliseisesti aloitaakseni. Enää yksi yö kotona todistetusti mukavassa sängyssä, ja enää yksi moccamasterilla keitetty, takuuvarmasti kuuma ja totutunlainen aamukahvi nautittavaksi. Olen jo aloittanut hienoisen kahvista vieroittautumisen harjoittelun, jotta todellisuus ei löisi vasten naamaa kylmänä ja märkänä rättinä, ainoastaan märkänä rättinä.
Viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet varsin rattoisasti tyhjää toimittaessa. Päivät ovat kummasti kuluneet näinkin, mutta ei tätä enää pitkään olisi jaksanut. Sitä kun ei mitään tee, niin aina vähemmän saa aikaan. Kumma juttu..
Toissa viikonloppuna kävimme kesälomamatkalla Helsingissä harrastamassa korkeakulttuuria. Ateneum on nähty, ja sisältö oli vaikuttava, Edelfeltiä, Scherfbeckiä, muita vanhoja mestareita. Sammon ryöstö, Toipilas ja Taistelevat metsot on nähty, ja hienoja ovat. Seuraava taidemuseo löytynee toivottavasti Saksasta. Taidemuseon jälkeen vielä kakkukahvit Fazerilla, ja illalla polittiinen revyy komediateatterilla. Varsin kelpoinen kesälomareissu:)
Kuopiossakin käytiin, ja meidän lippukunta oli liikkeellä omalla bussilla! Oli hienoa olla paraatissa oman lippukunnan osastossa, kun totutusti Pu-Pa:a on edustanut kaksi tai kolme henkeä viimeisten vuosien ajan. Kiva päivä oli, ja monta vanhaa, vanhaa partiotuttua tuli nähtyä, osan kanssa ehti ihan haastelemaankin, osa vilkutteli kaukanta kiireissään. Muistuipa mieleen taas, että miksi sitä vuodesta toiseen roikkuu mukana, vaikka toiminta jää heikolle. Ensi kesänä toivottavasti sitten taas leireilemään.
Mutta blogin varsinaiseen teemaan palatakseni. Kaikki halutut tavarat mahtuivat kyllä laukkuun, mutta vähän turhan painava siitä tuli. Luotamme tuuriin, että lentokentällä ei joudu maksamaan, ja odotamme ihmettä ( ja käytämme taksia), jotta saan laukkuni rehattua kämppään asti hajottamatta sen enempää selkääni kuin laukkuakaan. On se vain kumma, miten ei osaa lähteä vähällä tavaralla. Toisaalta tiedän, että muutakin tekemistä olisi, kuin jonottaa päivittäin pesutupaan, ja on varsin ikävää, jos ei ole lämpimiä vaatteita saksalaista märkää viimaa vastaan. Koska saksalainen viima on todella kylmää ja märkää.
Lueskelin tänään (eli siis varsin hyvissä ajoin) kotiyliopiston tarjoamaa lähtijän muistilistaa. Totesin, että ääh, kaikkea sitä pitäisikin tehdä. Miettiä tavoitteita vaihdon ajaksi, kerätä tietoa Suomesta ja yliopistosta, tutustua kohdemaahan. Kahviloissa on pöytiin tarjoilu, ja sämpylät on hyviä. Eikö näillä selviä jo varsin pitkälle?
Viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet varsin rattoisasti tyhjää toimittaessa. Päivät ovat kummasti kuluneet näinkin, mutta ei tätä enää pitkään olisi jaksanut. Sitä kun ei mitään tee, niin aina vähemmän saa aikaan. Kumma juttu..
Toissa viikonloppuna kävimme kesälomamatkalla Helsingissä harrastamassa korkeakulttuuria. Ateneum on nähty, ja sisältö oli vaikuttava, Edelfeltiä, Scherfbeckiä, muita vanhoja mestareita. Sammon ryöstö, Toipilas ja Taistelevat metsot on nähty, ja hienoja ovat. Seuraava taidemuseo löytynee toivottavasti Saksasta. Taidemuseon jälkeen vielä kakkukahvit Fazerilla, ja illalla polittiinen revyy komediateatterilla. Varsin kelpoinen kesälomareissu:)
Kuopiossakin käytiin, ja meidän lippukunta oli liikkeellä omalla bussilla! Oli hienoa olla paraatissa oman lippukunnan osastossa, kun totutusti Pu-Pa:a on edustanut kaksi tai kolme henkeä viimeisten vuosien ajan. Kiva päivä oli, ja monta vanhaa, vanhaa partiotuttua tuli nähtyä, osan kanssa ehti ihan haastelemaankin, osa vilkutteli kaukanta kiireissään. Muistuipa mieleen taas, että miksi sitä vuodesta toiseen roikkuu mukana, vaikka toiminta jää heikolle. Ensi kesänä toivottavasti sitten taas leireilemään.
Mutta blogin varsinaiseen teemaan palatakseni. Kaikki halutut tavarat mahtuivat kyllä laukkuun, mutta vähän turhan painava siitä tuli. Luotamme tuuriin, että lentokentällä ei joudu maksamaan, ja odotamme ihmettä ( ja käytämme taksia), jotta saan laukkuni rehattua kämppään asti hajottamatta sen enempää selkääni kuin laukkuakaan. On se vain kumma, miten ei osaa lähteä vähällä tavaralla. Toisaalta tiedän, että muutakin tekemistä olisi, kuin jonottaa päivittäin pesutupaan, ja on varsin ikävää, jos ei ole lämpimiä vaatteita saksalaista märkää viimaa vastaan. Koska saksalainen viima on todella kylmää ja märkää.
Lueskelin tänään (eli siis varsin hyvissä ajoin) kotiyliopiston tarjoamaa lähtijän muistilistaa. Totesin, että ääh, kaikkea sitä pitäisikin tehdä. Miettiä tavoitteita vaihdon ajaksi, kerätä tietoa Suomesta ja yliopistosta, tutustua kohdemaahan. Kahviloissa on pöytiin tarjoilu, ja sämpylät on hyviä. Eikö näillä selviä jo varsin pitkälle?
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
13 päivää lähtöön
Viimeinkin lähtöön on enää alle kaksi viikkoa. Toisaalta tiedän, että täällä on vielä kaikenlaista pientä tekemättä, ja loma tekee hyvää, mutta silti olisin jo niin mielelläni menossa. Tällaisessä välitilassa oleminen on jotenkin kummallista, kaikki uusi on vasta tulossa, ei ollenkaan alkanut, mutta vanhasta on jo luovuttu siinä mielessä, että "normaalisyksynä" istuisin nyt luennoilla.
Viime viikolla olin Tampereelle Katia morjestamassa ja tekemässä muutamia pikku hankintoja, joita ilman en tahtdo lähteä. Ostoslistalla oli lähinnä bilepaitoja, koska ensimmäisten viikkojen iltaohjelmat ovat todennäköisesti aika vauhdkkaita. Kuinka muka teet hyvää ensivaikutelmaa kaikkiin niihin kymmeniin ja kymmeniin uusiin ihmisiin, joista pitäisi löytää kaverit, jos päällä on vanha limainen T-paita, ja olo tuntuu kanssa siltä? Ensivaikutelma ja ulkonäkö kuitenkin merkitsee varsin paljon. Olen myös jo treenannut poskihampaatkin paljastavaa kestohymyä.
Kotonta oli netti poikki pari päivää, enkä voi olla ihmettelemättä, miten ihmeessä aiemmin, siis ennen nettiä selviydyttiin tällaisiin reissuihin lähdöstä. Varasin netistä lentoni, sen tietysti olisi saanut myös matkatoimistosta vanhoina hyvinä aikoina. Mutta miten olisin tarkistanut juna-aikataulut Saksassa, tai varannut paikan hostellista ensimmäiseksi yöksi? Kohteeseen tutustuakseni minun olisi pitänyt mennä kirjastoon lukemaan painavia matkailukirjoja, nyt naputtelen wikipediaan sanan Dresden. Tosin tulos ei ollut kummoinen, ainakaan suomeksi, joten saatan siltikin mennä kirjastoon selailemaan.
Netistä en ole edelleenkään onnistunut löytämään opetusohjelmia tai kurssilistaja, mutta kai nekin ajallaan löytyvät Apurahan ja opintotuen sentään saan tänään eteenpäin, ettei ihan tarvitse köyhänä olla.
Panikoin hieman jo nyt tulevaa matkalaukun pakkaussessiota. Onneksi on äiti apuna. Ja onneksi suurin osa vaatteistani on niin onnettomassa kunnossa, että niiden mukaan ottamista ei tarvitse eds suunnitella, ei siis myöskään surra, että ne eivät mahdu matkalaukkuun. Viimeisen vuoden ajan kun mottonani on ollut, että "ostan sitten Saksasta". Tulen takaisin varmaan rekkalastin kanssa:)
Viime viikolla olin Tampereelle Katia morjestamassa ja tekemässä muutamia pikku hankintoja, joita ilman en tahtdo lähteä. Ostoslistalla oli lähinnä bilepaitoja, koska ensimmäisten viikkojen iltaohjelmat ovat todennäköisesti aika vauhdkkaita. Kuinka muka teet hyvää ensivaikutelmaa kaikkiin niihin kymmeniin ja kymmeniin uusiin ihmisiin, joista pitäisi löytää kaverit, jos päällä on vanha limainen T-paita, ja olo tuntuu kanssa siltä? Ensivaikutelma ja ulkonäkö kuitenkin merkitsee varsin paljon. Olen myös jo treenannut poskihampaatkin paljastavaa kestohymyä.
Kotonta oli netti poikki pari päivää, enkä voi olla ihmettelemättä, miten ihmeessä aiemmin, siis ennen nettiä selviydyttiin tällaisiin reissuihin lähdöstä. Varasin netistä lentoni, sen tietysti olisi saanut myös matkatoimistosta vanhoina hyvinä aikoina. Mutta miten olisin tarkistanut juna-aikataulut Saksassa, tai varannut paikan hostellista ensimmäiseksi yöksi? Kohteeseen tutustuakseni minun olisi pitänyt mennä kirjastoon lukemaan painavia matkailukirjoja, nyt naputtelen wikipediaan sanan Dresden. Tosin tulos ei ollut kummoinen, ainakaan suomeksi, joten saatan siltikin mennä kirjastoon selailemaan.
Netistä en ole edelleenkään onnistunut löytämään opetusohjelmia tai kurssilistaja, mutta kai nekin ajallaan löytyvät Apurahan ja opintotuen sentään saan tänään eteenpäin, ettei ihan tarvitse köyhänä olla.
Panikoin hieman jo nyt tulevaa matkalaukun pakkaussessiota. Onneksi on äiti apuna. Ja onneksi suurin osa vaatteistani on niin onnettomassa kunnossa, että niiden mukaan ottamista ei tarvitse eds suunnitella, ei siis myöskään surra, että ne eivät mahdu matkalaukkuun. Viimeisen vuoden ajan kun mottonani on ollut, että "ostan sitten Saksasta". Tulen takaisin varmaan rekkalastin kanssa:)
tiistai 9. syyskuuta 2008
Lähtövalmisteluja
Lähtöön on 21 päivää. Kauan odotettu ja suunniteltu vaihto-opiskelu on kovaa vauhtia muuttumassa todeksi, ja innostus kasvaa jokaisen tehdyn valmistelun jälkeen.
Vahvistuskirje Dresdenin teknillisestä yliopistosta saapui juhannuksen tienoilla. Hauska olla taas erittäin kunnioitettu Rouva Pynnönen, ja olla lämoimästi tervetullut viettämään Erasmus-vaihtoa entiseen itä-Saksaan.
Viimeisintä ei kyllä mainittu kirjeessä, mutta totuushan se on. Miten "länsimaiseksi" yliopisto on ehtinyt muuttua parissakymmenessä vuodessa, jotka Itä-Saksan loppumisesta ja Saksojen yhdistymisestä on kulunut? Paljonko puolalaisia on Dresdenissä? Entä turkkilaisia sitten? Onko döner-kebabbi parempaa itä- vai lansi-Saksassa?
Minulle on varattu asunto Tharandista, Dresdenin lähiöstä, jossa metsätieteellinen tiedekunta sijaitsee. Sain yhden hengen huoneen asuntolasta, jossa siis kerroksittain jaetaan keittiöt ja saniteettitilat. Talo on "unsaniert", mikä aiheuttaa hivenen jännitystä, mutta vuokra on äärimmäisen edullinen, ja sijainnissakaan ei pitäisi olla valittamista. Olen henkisesti valmistautunut hankkimaan heti alkuun eristysteippiä ja petteri-patterin, jos vaikuttaa, että tukka jäätyy öisin tyynyyn kiinni ja sukat pyörivat jalassa vedossa. Avoimin mielin, vaikka tiedän jo valmiiksi, että en tule ikinä ymmärtämään saksalaisten intoa tuulettaa jatkuvasti. Onneksi minun huoneessani kukaan läväytä aamulla ensimmäisenä ikkunaa auki.
Lento on varattu, juna-aikataulu Berliinistä Dresdeniin selvitetty, ja ensimmäiseksi yöksi on katto pään päälle nuorisohostellista. Matkavakuutus on hoidettu, kuten kai suurin osa muistakin papertöistä, paitsi erasmus-apura ja opintotuki. Kaikki ajallaan, ja silleen. Kesälomani alkoi toden teolla vasta viime perjantaina, ja nyt minulla on kolme viikkoa hyvää aikaa siivota muuttokuorma pois eteisestä, tehdä kesälomareissuja Tampereelle, Kuopioon, Helsinkii, Mikkeliin ja Jyväskylään sekä hoitaa kaikki valmistelut. Kuten blogin luominen:)
Saksani on ruosteessa. Joudun miettimään, miten teititellään, ja mikä on junan suku. Luotan kuitenkin, että kieli palautuu hyökyaaltona päähäni, ja Sachsenin hivenen erikoinen aksentti ei sekoita ajatuksiani täysin.
Heti kämpän saatuani ja ilmoittauduttuani läsnäolevaksi hyppään Dresdenistä junaan ja ajelen toiselle puolelle Saksaa moikkaamaan edellisen vaihtoni isäntäperhettä, eli siis toiseen kotiini. Kumma miten koteja on monta, Suomessakin yleensä koti ja kotikoti, Saksassa yksi lisää, ja oikeastaan ihan siellä, mihin kulloinkiin sattuu pysähtymään. Aika hienoa olla kotonaan itsessään, jotta tuntuu kotoisalta helposti missä vain:) vai onko kotini siellä, mihin tiekkarini asetan?
Vielä ehtii nauttia syksyisestä suomalaisesta auringonpaisteesta ja lomasta. Loma on sentään hienoa, kun aion mennä ehkä erasmus-perinteen vastaisestiki ihan oikeasti opiskelemaan yliopistoon, jossa tarjotaan paljon mielenkiintoisia kursseja, joista voin Joensuussa vain haaveilla. Jotain hyötyä 35 000 opiskelijasta.
Vahvistuskirje Dresdenin teknillisestä yliopistosta saapui juhannuksen tienoilla. Hauska olla taas erittäin kunnioitettu Rouva Pynnönen, ja olla lämoimästi tervetullut viettämään Erasmus-vaihtoa entiseen itä-Saksaan.
Viimeisintä ei kyllä mainittu kirjeessä, mutta totuushan se on. Miten "länsimaiseksi" yliopisto on ehtinyt muuttua parissakymmenessä vuodessa, jotka Itä-Saksan loppumisesta ja Saksojen yhdistymisestä on kulunut? Paljonko puolalaisia on Dresdenissä? Entä turkkilaisia sitten? Onko döner-kebabbi parempaa itä- vai lansi-Saksassa?
Minulle on varattu asunto Tharandista, Dresdenin lähiöstä, jossa metsätieteellinen tiedekunta sijaitsee. Sain yhden hengen huoneen asuntolasta, jossa siis kerroksittain jaetaan keittiöt ja saniteettitilat. Talo on "unsaniert", mikä aiheuttaa hivenen jännitystä, mutta vuokra on äärimmäisen edullinen, ja sijainnissakaan ei pitäisi olla valittamista. Olen henkisesti valmistautunut hankkimaan heti alkuun eristysteippiä ja petteri-patterin, jos vaikuttaa, että tukka jäätyy öisin tyynyyn kiinni ja sukat pyörivat jalassa vedossa. Avoimin mielin, vaikka tiedän jo valmiiksi, että en tule ikinä ymmärtämään saksalaisten intoa tuulettaa jatkuvasti. Onneksi minun huoneessani kukaan läväytä aamulla ensimmäisenä ikkunaa auki.
Lento on varattu, juna-aikataulu Berliinistä Dresdeniin selvitetty, ja ensimmäiseksi yöksi on katto pään päälle nuorisohostellista. Matkavakuutus on hoidettu, kuten kai suurin osa muistakin papertöistä, paitsi erasmus-apura ja opintotuki. Kaikki ajallaan, ja silleen. Kesälomani alkoi toden teolla vasta viime perjantaina, ja nyt minulla on kolme viikkoa hyvää aikaa siivota muuttokuorma pois eteisestä, tehdä kesälomareissuja Tampereelle, Kuopioon, Helsinkii, Mikkeliin ja Jyväskylään sekä hoitaa kaikki valmistelut. Kuten blogin luominen:)
Saksani on ruosteessa. Joudun miettimään, miten teititellään, ja mikä on junan suku. Luotan kuitenkin, että kieli palautuu hyökyaaltona päähäni, ja Sachsenin hivenen erikoinen aksentti ei sekoita ajatuksiani täysin.
Heti kämpän saatuani ja ilmoittauduttuani läsnäolevaksi hyppään Dresdenistä junaan ja ajelen toiselle puolelle Saksaa moikkaamaan edellisen vaihtoni isäntäperhettä, eli siis toiseen kotiini. Kumma miten koteja on monta, Suomessakin yleensä koti ja kotikoti, Saksassa yksi lisää, ja oikeastaan ihan siellä, mihin kulloinkiin sattuu pysähtymään. Aika hienoa olla kotonaan itsessään, jotta tuntuu kotoisalta helposti missä vain:) vai onko kotini siellä, mihin tiekkarini asetan?
Vielä ehtii nauttia syksyisestä suomalaisesta auringonpaisteesta ja lomasta. Loma on sentään hienoa, kun aion mennä ehkä erasmus-perinteen vastaisestiki ihan oikeasti opiskelemaan yliopistoon, jossa tarjotaan paljon mielenkiintoisia kursseja, joista voin Joensuussa vain haaveilla. Jotain hyötyä 35 000 opiskelijasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)