Viimeisimpiä kuulumisia

Talvi tuli tännekin, ainakin hetkeksi. Viimepäivinä on ollut ihan muutamia asteita pakkasen puolella, ja lunta on pyryttänyt ainakin sen verran, että koko maan muutenkin kajahtanut tieliikenne on ihan sekaisin. Radion liikennetiedotukset uutisoivat parin tunnin ruuhkia, kun liukkaalla tiellä on autot miten sattuu ristissä. Talvi yllättää siis saksalaisetkin joka kerta. Taksikuskikin meinasi kieltäytyä tuomasta minua kotiovelle asti, kun ylämäki oli liukas. Piti ihmetellä, että kuka siinä autossa se ammattiautoilija oli.. Noh, kotiin pääsin kuitenkin silloinkin.

Eilisen päivän vietin Görlitzissä muiden vaihtareiden kanssa, ja Puolassakin tuli käytyä kahvittelemassa, sinne kun pääsee näppärästi sillan yli kävelemällä. Kokemuksen perusteella Puolassa kahvi on pahaa, mutta omenakakku hyvää, ja hintataso on varsin kohtuullinen, vaikka maksun suorittaisikin euroissa. Görlitz on siis rajakaupunki, jonka Neiss-joki jakaa kahtia, saksalaiseen ja puolalaiseen osaan. Aikoina ennen Euroopan valtioiden uudelleenjärjestelyjä kaupunki oli yhtenäinen, ja sitten suuret miehet (muistaakseni Wienin kongressissa) päättivät, että laitamma rajan tuohon jokeen, ja siihen oli sopeutuminen. Saksalaiseen puoleen verrattuna näytti Puolan puoli surkialta, ja sitä se kuulemma onkin. Varsova ei käytännössä tiedä kaupungin olemassaolosta, ja sen mukaista on kaupungin kehittäminen. Toisaalta eipä Görlitz muutenkaan suurimpia muuttovoittokaupunkeja ole, työttömyys on rapiat 20%, talvella 25%, viittä syntyvää lasta vastaa 50 eläkeläistä. Kaupunki on kuitenkin näkemisen arvoinen pikkukaupunki. Eilisessä säässä kaupunki ei valitettavasti näyttänyt kaikkein kauneintaan, kylmä tuuli ja lumisade ovat ehdottomasti miinuspuolena marrakuun lopun kaupunkikierroksella. Saksassa kylmäkin on kylmempää jotenkin, toivon kuitenkin selviäväni jouluun asti fleece-kuoritakkiyhdistelmällä, ja jouluna täytyy pohtia vakavasti talvivaatteiden tuomista paluukuormassa.

Illan ohjelmana oli Puccinin La Bohemén ennakkonäytöksen katsominen. Ooppera laulettiin saksaksi, ja näyttämön päällä pyöri tekstitykset saksaksi ja puolaksi. Pidin kovasti tästä ensimmäisestä "oikeasta" oopperakäynnistäni. La Bohemé on helpohkosti kuunneltavaa ja seurattavaa, ei siis peruukkeja, pompöösejä mekkoja ja puolin tunnin aarioita, eikä kestä kuin pari tuntia:) Ja Görlitzin teatterisali on äärimmäisen kaunis neoklassisen tyylin edustaja. Kokemuksesta rohkaistuneena koitan järjestää itseni vielä johonkin toiseen oopperaan Dresdenissä. Semperoper, eli paikallisen oopperatalon pitäisi olla akustiikaltaan yksi maailman huipuista.

Maanantaina olin metsänhoidon/uudistamisen retkeilyllä mukana ihmettelemässä saksalaisen metsätalouden ihmeellisyyksiä. Kohteina olivat Vattenfallin omistamat metsät pohjois-Sachsenissa, ja Brandenburgin puolelta Saksan viimeinen luonnollinen valkopihtametsikkö (Abies alba), ja teemana metsänuudistus. Erittäin opettavaista tajuta taas, että täällä etelässä on paljon kaikenlaisia puulajeja, ja niillä voi tehdä vaikka mitä metsänuudistamisen suhteen..

Seisoimme siis puolukkatyypin mäntykankaalla, noin 50 vuotta vanha, tasaikäinen puhdas männikkö. Suomessa ko. männikkö pysyisi sellaisenaan, harvennettaisiin ja lopulta hakattaisiin (avohakkuu, hui kamaluus!!) ja uudistettaisiin todennäköisesti siemenpuilla. Saksalainen kollega suunnitteli tyytyväisenä metsikön rakenteen monipuolistamista antamalla koivun ja tammen (!) uudistua luonnollisesti kuviolla.. Aikani ihmettelin, että sekoitanko taas puulajit keskenään vai miksi touhu vaikuttaa niin kummalta, kunnes kysyin, että mikähän tämä tammi mahtaisi olla latinaksi. Tosiaan, saksassahan on monia kotoisia tammilajeja, jotka kasvavat myös puolukkakankaalla. Männikön alla uudistuvista tammista voi riittävän tiheässä tulla ihan kunnollista sahatavaraa, edellytyksenä kuitenkin on tarpeeksi tehokas metsästys, jotta saksanhirvet ja muut pienet metsäneläimet eivät näykkäise jokaista kärkisilmua suihinsa polvenkorkuisista taimista.

Iltapäivällä kävimme tutustumassa myös entisiin ruskohiilen avolouhoksiin, jotka täällä joko täytetään vedellä tekojärviksi tai metsitetään. Silminkantamattomiin polvenkorkuista suoriin riveihin koneella istutettuja mäntyjä, välissä jokusa rivi koivuja ja taas männyntaimikkoa. Se jos ei ole plantaasi, niin ei sitten mikään. Kukaan paikallisistakaan ei kyllä erehtynyt kutsumaan aluetta metsäksi..Ruskohiili on täällä kotimainen energianlähde, ja siksi varsin käytettyä, mutta siis fossiilinen, ja avolouhoksen alta muun muassa saa väistyä entinen luonnonsuojelualue, jolla aamupäivästä ihmettelimme noin 300 vuotta vanhoja tammia. Uudelleenmetsitysalueelle oli kyllä istutettu samalla geeniperimällä oleva tammikuvio jo 2004, eli ei tarvita enää kuin 295 vuotta, ja ollaan ekologisesti samassa tilanteessa kuin nyt, paitsi, että vierestä puuttuu suo ja muita ekologisia turhakkeita. Ja saksalaiset kehtaavat kritisoivat meidän metsätalouttamme luontoarvojen raiskaamisesta.

Noh, totuus ei varmastikaan ole aivan niin mustavalkoinen tälläkään kertaa. Kaiken kaikkiaan päivä oli äärimmäisen mielenkiintoinen, joskin pitkä. Illalla piti vielä syöksyä takaisin laaksoon karnevaalibileisiin, illan teemana oli supersankarit ja -pahikset, ja paikalle ilmestyikin mitä mahtavimpia naamiaisasuja..Itse skippasin naamioitumisen paikallisen garderoobini kapeudella, ja totesin selvästikin pukeutuneeni, koska vaatteita oli päällä.

Keskiviikko oli vapaapäivä, Buß- und Bettag, eli suunnilleen katumus- ja rukouspäivä, jolloin tulisi taas suunnata ajatuksensa kirkkovuoden alkuun uudestaan kohti Jumalaa pois maallisista synneistä. Aloitimme ajatusten suuntaamisen hyvissä ajoin tiistaisella klubi-illalla tietovisailun ja oluen avulla, ja siirryimme kortinpeluuseen ja oluenjuontiin. Keskiviikko saattoi sitten joillekin ollakin jonkinlaisia katumusharjoituksia, ainakin kun asuntolan netti ei toiminut koko päivänä (minkä takia myös blogin päivittäminen jäi). Omana ohjelmanani oli muun muassa sanomalehtien lukua, juoksemassa käyntiä ja jalkapallon katsomista. Ihan kelpo päivä.

Ensi viikonloppuna alkaa joulumarkkina-aika. Mihin kaksi kuukautta on kadonnut? Ennen joululomalle siirtymistä täytyy torhentua vielä tässä kahden seminaarin kirjoittamisen kanssa, tässähän joutuu vielä opiskelemaankin:) Onneksi välissä on vielä klubin mökkiviikonloppu ja vierailu joulumarkkinoilla hehkuviiniä juomassa ja muuta pientä viihdykettä. Voikaahan hyvin ja nauttikaa oikeasta talvesta Suomessa.

Integroitumispyrkimykset jatkuvat

Hmm. Jollain tavalla en oikein tiedä, mitä kirjoittaisin. Kaikenlaista olen tehnyt, mutta en oikein mitään yksittäistä selvää, mistä olisi helppo kertoa. Toisaalta taas kaikki vaikutelmat ja uudet asiat ovat omassakin päässä vielä aika lailla järjestäytymättöminä, ja oman paikan ja aseman hakeminen yhteisössä vielä vaiheessa, joten on vielä vaikeampi kertoa asioista, jotka ovat itsellekin epäselviä.

Elo kulkee aika lailla omassa uomassaan perusasioiden suhteen. Siis luentoja, kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa ja välillä pyykkikoneelle jonottamista. Elämä Saksassa on siis perusasioiltaan varsin samanlaista kuin Suomessakin olisi, paitsi että täällä tentit tulevat kaikki yhdellä ja samalla tenttiviikolla keväällä, mikä tarkoittaa sitä, että tosissaan opiskelua ei tarvitse aloittaa minkään kurssin suhteen vielä holliin aikaan. Ei edes saksan kurssin suhteen, kun maanantain opetus oli taas peruttu, kun kerrankin sinne asti ehdin..Alkaa vaikuttaa siltä, että minun puolestani saavat pitää kurssinsa ilman minua:)

Viikonloppu oli vapaa, eli en ollut missään reissussa tutustumassa lähiseutuihin, jos Dresdenin ostoskadulla hortoilua ei lasketa mukaan. Sunnuntaina olin osavaltionoperetissa katsomassa My fair Ladya. Esitys oli huippu, varsinkin kun saimme opiskelijoina halvimmat mahdolliset liput (7,5€), ja siitä huolimatta paikoiltamme näki ja kuuli kaiken. Ainoastaan tarinaan kuuluva katulontoon saksalainen versio, siis erittäin puhekielinen saksa aiheutti hienoisia ongelmia ymmärrykselleni, mutta onneksi juonenkäänteissä myös kieli muuttuu erittäin hyvin artikuloiduksi..Teatteriseurakseni sain täkäläisen opiskelijatytön, mikä oli oikein mukavaa myös sen takia, että yhdensuuntaiseen matkustamiseen sai käytää julkisilla asuntolasta lähtien noin puolitoista tuntia.. Kannatti silti ehdottomasti! Viikonloppuun kuuluin vielä tuparit kellarikerroksen asukkaiden luona: puutarhajuhlat marraskuussa. Ruokalistalla isännän ampumaa villisikaa. Illan muihin erikoisuuksiin kuului myös hunajaviini, jota minun kuulemma ehdottomasti täytyy maistaa. Pehmeän hunajaisen makuista, suuhunsopivaista suorastaan, varsinkin vodkasnapsin jälkeen.

Eilen olin opiskelijaklubin kokouksessa ihmettelemässä ja ilmoittamassa itseni koeajalle jäsenyyteen.Kuulemma lähinnä muodollisuus, mutta minun tapauksessani lähden siis jo melkein takaisin Suomeen kun pääsen täysivaltaiseksi jäseneksi..Eipä tuossa sillään mitään, sillä kokelaana nautin lähes kaikista samoista eduista kuin varsinaisetkin jäsenet, vain oluesta maksan muutaman kymmenen senttiä enemmän, silloin kun sitä klubilta itse rahalla ostan. Mitä ei ole vielä kovin usein tarvinnut tehdä, kun paikalliseen kulttuuriin kuuluu tarjota. Viime ajat olen koittanut kyllä hienoisesti taistella tapaa vastaan, kun karu totuus on, että olen täällä taloudellisesti ehkä vahvimmilla, kiitos suomalaisen opintotukijärjestelmän ja kesävapaan, jolloin voi olla töissä.

Ihmiset täällä ovat äärimmäisen mukavia ja ystävällisiä, eli kun vain mukaan onnistuu pääsemään, on taattua tuntea olonsa seurassa myös mukavaksi. Osaan jo kaikkien kantisten nimet, ja sillään ollaan tuttuja, että aina voi pysähtyä haastelemaan ja juttuseuraa löytyy. Syvällisempi tutustuminen ja paikka porukassa kuitenkin uupuvat vielä niin, että puuttuessani minua ei kaivata. Tämä varmaan kuitenkin korjaantuu tässä ajan mittaan, ja parin viikon päästä oleva klubin viikonloppureissu mökkeilemään varmasti auttaa asiassa:) Mökkeilyhän on suomalaisittain suosittu tapa ryhmäyttää ihmisiä, ainakin opiskelijapiireissä..

Hyvältä vaikuttaa

Kiirettä tuntuu pitävän edelleen niin, että hyvä kun blogia kerkiää päivittämään:)
Viikonloppureissu Müncheniin oli mitä mainioin. Uskomaton tuuri säiden suhteen jatkui koko viikonlopun, eli aurinko paistoi, ja lämpötila hipoi hellelukemia, ainakin vuodenaika huomioon ottaen, lauantain ja sunnuntain saimme nautiskella + 15 asteesta. Kaupunkikin näyttää auringossa paljon kauniimmalta.. München on valtava, niin kooltaan kuin historialtaan, ja yhdessä viikonlopussa siitä näkee vain pienen pintasiivun.

Vietin siis viime viikonlopun Münchenissä vaihtarireissulla. Bussilla Dresdenistä noin seitsemän tuntia, ja viikonloppu täynnä asiaankuuluvaa ohjelmaa, eli kaupunkikierrosta jalan ja bussilla, Olympiakylä (kesä 1972), ja tietysti, koska olimme Bayerissa. ohjelmassa oli Hofbräuhaus, maailman ehkä kuuluisin kapakki sekä vapaata tutustumista BMW:n pieneen ja vaatimattomaan mainostaloon, jota he itse nimittävät maailmaksi. Rakennus on jo arkkitehtuuriltaan mainitsemisen arvoinen, ja sisältönä on BMW:n uusimmat automallit ja teknisten innovaatioiden esittelyt. Autoihin ei valitettavasti päässyt sisään, mutta konepyöriin sai hyvän perstuntuman:) Kyseinen maailma on kuulemma myös syynä bemareiden viimeaikaiseen hinnannousuun. Noh, jos ei tiedä, mitä liioilla rahoillaan tekisi, voi aina hankkia 106 000€ maksavan BMW-katumaasturin.

München on 1,3 miljoonalla asukkaallaan yksi Saksan suurimmista kaupungeista, ja Bayernin pääkaupunkina talouden ehdoton veturi. Kaupunki on myös Saksan kalleimpia vuokratasoltaan ja yleiseltä hintatasoltaan. Dresdenin hintatasoon tottuuneelle se oli jo kauhistus, mutta suomalaiselle aika normaalit kahvilahinnat, jos ei erehtynyt sisään johonkin paikallisista hienoista kahviloista.

Oktoberfestin suhteen olimme kuukauden myöhässä, koska kyseistä juhlaa vietetään syyskuusta lokakuun ensimmäiseen viikonloppuun. Tämän vuotisilla juhlilla oli noin 6 miljoonaa kävijää, ja olutta kului noin 6 miljoonaa litraa. Eli niitä kuvista tuttuja isoja litran tuoppeja yhtä monta kappaletta. Oktoberfest on maailman suurin kansanjuhla, ja paikallisille lähes pyhä, mutta olutta juodaan toki myös loput 11 kuukautta vuodesta, ja halvemmalla. Festareitten puutteessa tyydyimme testaamaan "ein Maas Bier" (eli siis se litran tuopponen) Hofbräuhaus-panimoravintolassa. Panimo on siirtynyt kantakaupungista väljemmille vesille jo aikapäiviä sitten, mutta ravintola pysyy, ja tarjoilee litran tuoppeja päivittäin aamusta puoleen yöhön. Kanta-asiakkaat istuivat ja lauloivat ja pitivät mukavaa, ja joivat tietysti olutta omista tuopeistaan (lukittuja hyllyköitä pitkät rivit, ja ilmeisesti suvuittan omanlaisensa koristeet tuopissa), ja kyllä, miehillä oli todellakin nahkahousuja! Niitä lyhyitä, joissa on hupsut henkselit, ja joiden kanssa käytetään pitkiä villasukkia. Ehdottomasti näkemisen (ja kuulemisen) arvoista!

Kokonaisuutena viikonloppu oli hirmuisen hauska ja multikulturelli, jaoinhan majoituksen kolumbialaisen, marokkolaisen, georgialaisen ja kahden saksalaisen kanssa. Miten paljon riemua voikaan repiä kunkin kulttuurin erikoisuuksien vertailusta saksalaiseen kulttuuriin. Kuten oma jatkuva ihmettelyn aiheeni, eli hyvästelyt saksalaiseen tapaan. Suomessa sanotaan lähtiessä heippa, ja mahdollisesti toivotus hyvästä viikonlopusta tai yöstä, ja sekin mahdollisimman vähääsanaisesti, eikös vaan? Mitä tekee saksalainen? Hän sanoo heippa (Tschüssie), toivottaa hyvää paivänjatkoa" (einen schönen Tag noch), käskee jääviä "pitämään itsestään huolta" (Pass auf dich auf) ja vielä voimaan hyvin (Mach's gut). Ja viikonlopun tai vapaapäivän alla tulee listan perään vielä ajankohtainen lisäys. Hivenen ehkä liioittelun makua, sanon minä, ja tunnen itseni useimmiten uskomattoman epäkohteliaalta vaikuttavaksi, kun em. litania ei oikein luontevasti solju suustani. Onneksi muut tuntuvat pitävän toivotteluista sitäkin parempaa huolta, ja pitkälle selviää vain Kiitos samoinilla ja leveällä hymyllä. Toisaalta esim. tekstaria kirjoittaessa huomaa eron, kun nyt jo toivotteluun tottuneena koittaa saada suomalaiset versiot toivotuksista kuulostamaan luontevilta kaikki peräkanaa. Ei vaan käy, kuulostaa idioottimaiselta:)

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa elo täällä reunalla maailmaa varsin hyvältä tällä hetkellä. Moni paikallinen ei huomaa minua ulkkariksi, koska kuulemma puhun niin "supergut" saksaa, eli kielen suhteen ei pitäisi olla tavoitteiden saavuttamisessa ongelmia. Toisaalta epäilen, että täällä ollaan vaan tottuneempia kummalliseen lausumiseen ja vääriin prepositioihin kuin yleiskielisempää saksaa puhuvien alueilla, eli luoteis-Saksassa, missä olen aiemmin majaillut. Yliopistolla valitsemani kurssit vaikuttavat varsin mielenkiintoisilta, eikä liian työmäärän pitäisi koitua myöskään onglmaksi, näyttäisin selviävän koko talvesta vain kahdella esitelmällä ja seminaarityöllä, joista toinen parityönä ja toinen englanniksi englanninkielisistä matskuista. Asuntolaan ja opiskelijatoimintaan integroituminenkin käy jo lähes luontevasti. Asuntolassahan se on tehty äärimmäisen helpoksi, senkun istahtaa persiilleen tupakkanurkkaan ja integroituu, mutta todellisuus ei kuitenkaan ole ihan niin näppärä, vaan on vaatinut tässä hiukan aikaa, jotta alan olla tarpeeksi tuttu naama ja nimi, jonka voi kutsua istahtamaan seuraan oluselle, tai nautiskelemaan sunnuntai-illan ratoksi snapseja..ja niin ilta kääntyy yöksi ja välllä aamuksi. Usein on kuitenkin parempi vaihtopehto mennä mukaan kuin kirota omassa huoneessaan mahdollista öykkämöykkää, jonka takia ei paljoa nukuta, paitsi korvatulppien ja tottumuksen kanssa. Jotain varmaan kertoo se tosiasia, että nykyään jos yöllä herätessä on todella hiljaista, kuulostaa se kummalliselta, mutta pieni puheensorina ( ja laulu) jommasta kummasta päästä käytävää varsin normaalilta.